KiTa-päivä
Kirjastossa Tavataan!
Kerran vuodessa Oulun Ake järjestää alueen kirjastojen henkilökunnalle Kirjastossa Tavataan -päivän. Yhteinen KiTa-päivä antaa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen henkilökunnalle mahdollisuuden tavata kollegoita muista kirjastoista, virkistäytyä ja kouluttautua yhdessä. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan päivään, esihenkilöt pitävät kirjastoja auki. KiTa-päiviä järjestetään alueen eri kirjastoissa, samalla pääsemme tutustumaan kirjastojen tiloihin ja toimintaan.
KiTa-päivä vietettiin 23.4.2026 Oulun keskustakirjasto Saaressa
Tänä vuonna KiTa-päivää vietettiin keskustakirjasto Saaressa. Kiitos lämpimästi osallistumisesta ja palautteista!
KiTa-päivää vietetään jälleen vuonna 2027.
Aiempien KiTa-päivien tunnelmia: