Erte

Seinäjoen kaupunginkirjastolla on valtakunnallinen erityistehtävä lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämisen tukemiseksi kirjastoissa. Toimintaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Tuttavammin Seinäjoen erityistehtävästä puhutaan Ertenä tai SJK Ertenä.

  • Opetus- ja kulttuuriministeriön 2.4.2019 antaman päätöksen mukaan erityistehtävää hoitavan kirjaston tehtäviä ovat:

    1. lasten ja nuorten lukemista  edistävien kirjastopalvelujen kehittämisen valtakunnallinen koordinaatio ja tuki
    2. lasten ja nuorten lukemista edistävän yleisten kirjastojen valtakunnallisen toimijaverkoston luominen  ja johtaminen sekä verkoston yhteistoiminnan aktiivinen kehittäminen
    3. kirjastojen ja varhaiskasvatuksen, koulun sekä muiden lukemista edistävien toimijoiden yhteistyörakenteiden ja yhteistyömallien kehittäminen ja juurruttaminen
    4. yleisten kirjastojen yhteistyötahona toimiminen muun muassa opetushallituksen (Lukuliike-koordinaatio), Lukukeskuksen sekä muiden lukemista edistävien kirjastoalan ulkopuolisten toimijoiden kanssa
    5. lasten ja nuorten lukemista edistävien valtakunnallisten kokeilujen ja kehittämishankkeiden suunnittelu, toimeenpano ja seuranta sekä saatujen tulosten levittäminen ja jalkauttaminen
    6. lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävän osaamisen kehittäminen kirjastoissa
    7. kansallisen ja kansainvälisen tutkimustiedon seuranta ja levittäminen
Seinäjoen Erten logo

LaNu-neuvosto

LaNu-neuvosto on Suomen yleisten kirjastojen valtakunnallinen asiantuntijaverkosto. Se keskittyy lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämiseen liittyviin kysymyksiin. Verkoston puheenjohtaja ja sihteeri tulevat Seinäjoen kaupunginkirjaston erityistehtävä-yksiköstä. Muut jäsenet tulevat kaikista Suomen Ake-alueista. LaNu-neuvoston toimikausi on kerrallaan kaksi vuotta.

Kustakin Akesta neuvostossa ovat edustajina Ake-työntekijä sekä Ake-alueen kirjastojen edustaja. Oulun Ake alueelta LaNu-neuvostossa ovat mukana kaudella 2022-2024 Ake-työntekijänä Laura Liikavainio (poissa 31.7.2025 saakka), sijaisena Minna Pulkkinen ja Ake-kirjastojen edustajana Mari Karvonen. Jos haluat ottaa yhteyttä neuvostoon, voit lähettää sähköpostia Minnalle, Marille tai suoraan Ertelle. minna.pulkkinen(at)ouka.fi ja mari.karvonen(at)kajaani.fi tai erte.kirjasto(at)seinajoki.fi.

Erten -sivustot

Erte tuottaa valtakunnallisia palveluja ja materiaaleja kirjastojen käyttöön. Tässä niistä muutamia ajankohtaisia.