Kouluttaja Tero Ålander.

Kuormittavista asiakastilanteista palautuminen, työkykyä varmistavat toimet

Pandemian aika on valitettavasti tuonut esille selkeän muutoksen asiakkaiden käytökseen; Tulee vähemmän kiitosta ja enemmän kiukuttelua. Ainoat kärsijät eivät ole vain asiakkaan roolissa, vaan asiakasrajapinnassa työskentelevät ammattilaiset ovat joutuneet samojen muutostilanteiden myötä itse käyttämään energiaansa ja resurssejaan muutoksen hallintaan. Omat energiat haastavien asiakkaiden kohtaamiseen voivat nyt olla vähissä.

Hyötyinä parempi ymmärrys ihmismielen tyypillisimpiin reagointimalleihin haastavien tilanteiden aikana ja erityisesti sen jälkeen. Koulutuksessa käydään läpi harmittavien, rasittavien, ärsyttävien tai joskus jopa pelottavien tilanteiden stressinhallintaa. Osallistuja saa selkeät ohjeet lisäavun ja -tuen hakemiseksi.

– Nopeat toimenpiteet rasittavan tai turhauttavan asiakaskohtaamisen jälkeen
– Henkinen huolto työpäivän päätteeksi
– Työuupumuksen, stressin ja kriisin määritelmät
– Mikä sitten aiheuttaa äkillisen kriisin tai trauman?
– Kubler-Rossin traumakäyrä
– Vertaistuen merkitys, varsinkin kun kollegat saattavat edelleenkin olla vain Teamsin päässä.
– Miten työyhteisö käsittelee traumaattisia tilanteita
– Työpaikan ehkäisevät toimenpiteet
– Toimintamalleja työpaikalla erilaisiin palautumistilanteisiin
– Mistä apua?

Tero Ålander, vastuukouluttaja

Tero on akkreditoitu Resilienssi- ja tunneälyvalmentaja, yrittäjä ja kokenut palveluliiketoiminnan johtaja. Teron osaamisalueeseen kuuluvat myös maltillisen konfliktinhallinnan menetelmät sekä työpaikkojen sisäisten haastavien viestintä- ja vuorovaikutustilanteiden hallinta. Terolla on liike-elämän kokemuksen lisäksi työkokemusta asiantuntijan ja toiminnankehittäjän tehtävistä sekä opetustehtävistä mm. ammattikorkeakouluissa ja oppilaitoksissa. Teron laaja-alainen näkemys ja käytännön kokemus yhdistettynä positiiviseen ja asiakaspalveluhenkiseen otteeseen toiminnan kehittämisessä luovat pohjan hauskoille, monipuolisille, innostaville ja käytännönläheisille koulutuksille ja valmennuksille.

 

Tilaisuus tallennetaan ja tallenne on 2 viikon ajan katsottavissa Kirjasto AKE Oulu Teamsissa.

Ilmoittaudu tästä viimeistään 15.1.2025. Tallennetta varten ei tarvitse ilmoittautua.

 

Koulutushakemus ESS:iin:

Koulutuksen nimi: Kuormittavista asiakastilanteista palautuminen, työkykyä varmistavat toimet
Kouluttaja: Oulun kaupunginkirjasto (Ake)
Koulutuskoodi: 10 Ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus
Koulutuslaji: 200 Asiakaspalvelukoulutus
Koulutuksen kesto tunteina: 3
Koulutuksen kesto päivinä: 0
1 On koulutussuunnitelman mukainen koulutus