Hankekahvit 4/2025

 

Hankekahvien ideana on nostaa esille AVIn kirjastotoimien rahoittamia hankkeita, levittää hyviä käytänteitä ja lisätä hankkeiden vaikuttavuutta.

Hankekahveilla ti 9.9.2025 esitellään kaksi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston rahoittamaa hanketta.

Oulun kaupunginkirjaston Ahaa! – kirjasto aikuisten lukutaidon tukena -hankkeen tavoitteena oli aikuisten monilukutaidon tukeminen. Hankkeessa on kehitetty kirjaston palveluja moniammatillisesti ja mielenkiintolähtöisesti aikuisille, joiden lukutaito vaatii tsemppiä tai tukea. Hanke on toteutettu yhdessä Raahen kaupunginkirjaston kanssa. Hankkeen esittelee kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho.

Pudasjärven kaupunginkirjaston Kirjastoseikkailu – Aktiiviseksi kirjaston käyttäjäksi toiminnallisin ja tutkivin menetelmin -hankkeen tavoitteena oli kehittää ja kokeilla uudenlaisia toiminnallisia ja tutkivia menetelmiä 0–3-luokkalaisten kirjastovierailuille. Kirjastoseikkailussa lapset ovat päässeet uppoutumaan kirjaston palveluihin pintaa syvemmältä. Uusi kirjaston sijainti Hyvän olon keskus Pirtissä on tarjonnut uudenlaisia mahdollisuuksia yhteistyöhön muiden saman katon alla toimivien kaupungin yksiköiden kanssa. Hankkeen esittelee kirjastonhoitaja Mira Jurvansuu.

 

Aika: ti 9.9.2025 klo 13–14
Paikka: Teams, linkki lähetetään ilmoittautuneille

Ilmoittautuminen: https://eventilla.avi.fi/event/kr7Rd

 

Muut tiedot: Koulutus on osallistujille maksuton. Tilaisuutta ei tallenneta. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

 

Lisätietoja

Merja Kummala-Mustonen, puh. 0295 017 552

 

Ilmoittautumiseen liittyvät tiedustelut:
Tapio Taskinen, p. 0295 017 589

 

sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@avi.fi

Tervetuloa!