Digiharkat

Oulun Ake lanseeraa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen henkilöstölle Digiharkat-harjoituskokonaisuuden digiosaamisen kehittämiseen. Harjoitusten suorittaminen vahvistaa osaamistasi yleisimmissä digitaidoissa, kuten tulostusasetuksissa, kopioinnissa ja tietoturvassa. Tarkoitus on lisätä osaamisen lisäksi myös varmuutta ja uskoa omiin digitaitoihin ja helpottaa näin päivittäistä opastamista asiakaspalvelussa.

Jokaiselle kuukaudelle on yksi teema ja muutamia tehtäviä aiheeseen liittyen. Tee tehtävät, jotka koet itselle hyödylliseksi tai jos kaikki on tuttua juttua, ei tehtäviä ole pakko tehdä laisinkaan. Harjoituksen voi suorittaa sekä yksin että porukassa, mutta toki itse tekemällä oppii parhaiten. Aina saa kuitenkin kysyä kaverilta apua. Jos jokin tehtävä jää tekemättä, siihen voi palata myöhemmin, sillä tehtävät jäävät talteen sivustolle.

Harjoitus julkaistaan kerran kuussa tällä sivustolla sekä Digitukikonttorin Teams-kanavalla. Uutta tehtävää mainostetaan lisäksi kyseisen kuukauden Ake/Avi-etäkahveilla sekä uutiskirjeessä. Tarvittavat materiaalit löydät Materiaalipankista, mutta voit hyödyntää myös muita vastaavia materiaaleja.

Alta löydät Digiharkat ja Materiaalipankin.