Luetaan!-tapahtumakokonaisuuteen osallistui tuhansia lapsia ja nuoria 

Luetaan!-lukukilpailu ja Luetaan!-tapahtuma ovat päättyneet. Lukukilpailussa luettiin huikea määrä sivuja, ja Luetaan!-tapahtumaan osallistui tuhansia lapsia ja nuoria. Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä on Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yhteinen kampanja, jonka avulla innostetaan lapsia, nuoria ja aikuisia lukemaan ja tehdään lukemista näkyväksi eri tavoin. Päätapahtuma järjestettiin Oulussa ja verkossa yhdessä Toivon Agenda -tapahtuman kanssa 25.-26.5.2021.

Kampanjan suurin juttu oli suuri Luetaan!-lukukilpailu, johon lähtivät mukaan myös Lapin kirjastot ja kunnat. Kilpailua on voinut seurata 15.3.-15.5. reaaliaikaisesti osoitteessa www.lukumittari.fi.

 Kilpailussa oli

  • 5 eri sarjaa varhaiskasvatukselle ja alakouluun
  • ryhmiä 30 eri kunnasta, Kainuusta, Lapista ja Pohjois-Pohjanmaalta
  • mukana yhteensä 3204 lasta
  • luettiin yli 9 miljoonaa sivua (9 003 426 sivua)
  • ryhmiä oli mukana 176

Kilpailussa kilpailtiin luetuilla sivumäärillä, myös pienet sivumäärät laskettiin mukaan, joten aivan kaikki lukijat ryhmässä ovat voineet osallistua yhteisen pistepotin kasvatukseen. Kilpailussa on huomioitu myös kotona ja aikuisen kanssa yhdessä luettuja sivumääriä. Lukumittarin pistelaskussa oli kompensaatio, joka jakoi sivumäärän luokan tai ryhmän oppilasmäärällä. Näin myös eri kokoiset luokat ja ryhmät saattoivat kilpailla keskenään. Lukukilpailusta on tullut jo nyt palautetta. Lukukilpailulle toivottiin jatkoa ja se nähtiin lisänneen lasten lukuintoa.

Lukukilpailuun osallistuneiden ryhmien määrissä mitattuna TOP10 kunnat olivat Oulu, Liminka, Kuusamo, Ylivieska, Sievi, Pudasjärvi, Tyrnävä, Kalajoki, Raahe ja Nivala.

Luettujen sivumäärien perusteella TOP10 kunnat olivat Oulu, Liminka, Kuusamo, Nivala, Siikalatva, Sievi, Kempele, Reisjärvi, Siikajoki, Pyhäsalmi.

Sarjojen voittajat

Sarjojen voittajat saivat yllätyslaatikon ja sarjojen toiselle lähtivät kirjapaketit. Yllätyslaatikko sisälsi kirjojen lisäksi lautapelejä, karkkeja, puuhakirjoja, kirjanmerkkejä ja paljon muuta. Palkinnot on lähetetty päiväkodeille ja kouluille. Suuret kiitokset alueen kirjastoille kirjapalkintojen lähettämisestä. Osan palkinnoista kustansi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto sekä Oulun opetuspalvelut.

Päiväkodit (eli varhaiskasvatuksen) sarja:

  • Leenan perhepäivähoito, Sievi. 4 pienen lapsen ryhmä
  • Muuriset, Päiväkoti Touhula, Oulunsalo

Eskarit

  • Mäkelän eskarit, Mäkelän koulu, Kuusamo
  • Kipinän eskarit, Kipinän koulu, Pudasjärvi

1.-2. luokat

  • 2 A-luokka, Hyttikallion koulu, Haapavesi
  • Tupoksenkoulun 1 C, Tupoksen koulu, Liminka

3.-4. luokat

  • Piippolan lukutoukat, Pentti Haanpään koulu, Siikalatva
  • 4 F, Metsokankaan koulu, Oulu

5.-6. luokat

  • Ylikylän koulu, Kiiminki/Oulu
  • luokka, Korhosen koulu, Sievi

Luetaan!-kampanjan päätapahtuma järjestettiin yhdessä Toivon Agenda -tapahtuman kanssa 25.-26.5.2021. Ohjelmassa oli mm. kirjailijavierailuita etänä. Haastatteluiden suunnittelussa ja tekemisessä osallistettiin oululaisia lapsia ja nuoria. Perttu Pölösen ja Esko Valtaojan haastattelut saivat suuren suosion. Luetaan!-lukukilpailun palkintojenjaon juonsi Agenda Toivonen, näyttelija Annina Rokka Oulun teatterilta. Agenda Toivonen arpoi myös viisi kirjapalkintolaatikko Luetaan!-lukukilpailuun osallistuneille.

 

Luetaan!-tapahtuma tarjoaa alueen koulujen käyttöön runsaasti erilaista materiaalia Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan sivistystoimen kohtaamispaikalla, Supervoimia-sivustolla www.supervoimia.fi.  Tämä sivusto jää pysyväksi kohtaamispaikaksi, saa nähdä, mitä siellä on tarjolla jatkossa. Toivon Agenda ja Luetaan! -tapahtumaan osallistui kaiken kaikkiaan noin 10 000 lasta ja nuorta.

Luetaan!-kampanjaa ovat olleet koordinoimassa ja toteuttamassa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Oulun kaupunginkirjasto sekä mukana on ollut myös Pohjoisen kirjastot eli Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueen kirjastot.

Etäkahvit: lasten ja nuorten kirjastotyö

Etäkahvien maaliskuun aiheena on lasten ja nuorten kirjastotyön kevään kuulumiset. Pääosassa on Luetaan! – lukuiloa liikkeellä -kampanja. Ake LaNu -työryhmän sihteeri Laura Similä kertoo kampanjasta ja sen toteuttamisvaihtoehdoista. Yhdessä voidaan pohtia, mikä on sopiva kampanjamuoto teidän kirjastoonne.

Etäkahvit järjestetään Microsoft Teamsin kautta: osallistumislinkki.
Keskusteluun osallistumiseksi kannattaa liittyä kokoukseen mikrofonin kanssa. Mutta myös kuunteleminen ja chatin kautta osallistuminen onnistuu.

Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä

Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä on Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen kampanja vuodelle 2020. Kampanjaa ovat toteuttamassa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulun kaupunki, Oulun yliopisto, Oulun kaupunginkirjasto sekä lukuisat muut alueen toimijat.

Kampanjaan kuuluu koulutuksia kasvattajille ja kirjastoammattilaisille sekä eri toimijoiden lapsille, nuorille ja aikuisille järjestämiä tapahtumia. Yhteisen markkinointimateriaalin avulla saadaan kampanjalle näkyvyyttä. Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä -kampanja ja siihen liittyvä päätapahtuma Oulussa 25.5.-26.5., ovat osa alueellista yhteistyötä ja Pohjois-Suomen avin alueen toimijat osallistuvat sen myötä Lukuliikkeen toimintaan.

Yhteisen kampanjan avulla teemme lukemista näkyväksi ja järjestämme erilaisia tapahtumia lapsille, nuorille ja aikuisille. Kirjastoissa, kouluilla, päiväkodeissa ja missä vain. Mitään rajoituksia kampanjaan osallistumiseen ja sen sisältöihin ei ole. Tarjoamme kirjastojen käyttöön yhteistä markkinointimateriaalia, jota voitte hyödyntää omien tapahtumienne markkinoinnissa.

Ake-alueen kirjastojen osallistuminen kampanjaan

Alueen kirjastot voivat järjestää tapahtumia pitkin vuotta 2020. Erityisesti pyrimme siihen, että alueemme kirjastot kampanjoisivat näkyvästi toukokuun kahden viimeisen viikon aikana eli 18.-31.5.2020.

Tarjoamme kirjastojen käyttöön yhteistä markkinointimateriaaleja sekä erilaisia, pieniä tapahtumakonsepteja. Kampanjan markkinointimateriaaleista löytyvät julistepohja, facebook-banneri ja kirjanmerkit.

Tapahtumakonseptit alueen kirjastojen ja koulujen käyttöön

Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä -kampanjan verkkosivuilta löytyy erilaisia pieniä tapahtumakonsepteja sekä aikuisten että lasten tapahtumiin kirjastoille ja myös kouluille. Valmiiden ideoiden ja sisältöjen kautta kirjastoilla on mainio mahdollisuus toteuttaa tapahtuma tai tapahtumia helposti! Kukin kirjasto voi järjestää sellaisen tapahtuman kuin itse haluaa. Tarkoitus ei  ole, että  sisällöstä kaikki toteutetaan kaikissa kirjastoissa, vaan että kukin kirjasto voi halutessaan järjestää oman kirjaston näköisen tapahtuman. Tapahtuma voi olla kertaluonteinen tai se voi jakaantua esimerkiksi tapahtumaviikoksi.

Ake-lanu työtyhmän kirjastoille laatimat tapahtumakonseptit ovat julkkiksen satutuokio, askartelua kirjan pohjalta, non-stop sadun luentapäivä, nukketeatteriesityksiä, liikunnallinen satutuokio, lukulemmikki, lukuvinkkaus ja kirjavinkkipöytä. Tarkoituksena on myös haastaa koululuokkia mukaan. Kouluille suunnatut tapahtumakonseptit ovat Oulun koulukirjasto-opettajien ideoimia. Aikuisten tapahtumaideat ovat Oulun kaupunginkirjastolta. Mikäli sinun kirjastossasi on jokin helposti monistettava idea pienten tapahtumien järjestämiseen, niin laita viestiä Oulun Ake-tiimille. Jaamme ideoita mielellämme kampanjan verkkosivuilla.

Nostetaan lukuilo näkyviin Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä kampanjan avulla. Valmiin sisällön ja markkinointimateriaalien muodossa se onkin helppoa! Kaikki materiaalit ohjeineen löytyvät kampanjan verkkosivulta. 

Lisätietoa kampanjasta Oulun ake-tiimin Elinalta tai Lauralta. Yhteystiedot.