Satutuokio ja askartelua kirjan pohjalta 

Kirja: Danny Baker: Rohkea Sanni Hanhi 

Tulostettavat askarteluohjeet löytyvät täältä.

Sadussa on mahdollista ottaa lapset mukaan. Harjoitellaan ennen lukemista eläinten äänet:  

• susi sanoo grrr!  
• Karhu sanoo murrrrr!  
• Ja leijona sanoo rrräyh!  

Lapset tuottavat eläintenäänet, kun ne esiintyvät sadussa. 

Sadun lukemisen jälkeen lapset saavat valita minkä kirjan hahmon he askartelevat. Vaihtoehtoina on hanhi, susi, karhu tai/ja leijona.  

Satu voidaan kertoa uudelleen askarreltujen hahmojen avulla. 

Askarteluohjeet:

HANHI 

Tarvikkeet:  

• kertakäyttölautasia halkaisijaltaan esim. 18 cm 
• lyijykyniä 
• askartelusilmiä tai mustia huopakyniä 

• oransseja huopakyniä 
• oranssia kartonkia 
• sakset 
• nitoja 
• liimapuikkoja 

Työvaiheet: 

• Piirrä hanhen pää ja kaula lautasen sisäpuolelle lautasen halkaisijaan asti. 
• Leikkaa pää ja kaula ääriviivoja pitkin, huom. älä leikkaa irti! 

• Käännä siipiosat alaspäin. 
• Typistä hieman siiven kärkiä, että räpylät mahtuvat mahan alle.
• Kiinnitä siivet nitojalla. 

• Piirrä nokka ja silmät tai kiinnitä askartelusilmät. 
• Leikkaa räpylät ja kiinnitä liimapuikolla. 

KARHU, SUSI JA LEIJONA

Tarvikkeet:

• kertakäyttölautasia (halkaisija esim. 18 cm). Mattapintaisiin lautasiin värit tarttuvat parhaiten
• vahavärejä tai vesiliukoista askartelumaalia tai silkkipaperia lautasen värittämiseen
• huopakyniä
• liimapuikkoja
• valmiita askartelusilmiä (ei pakollinen, piirtäminen tai paperista leikkaaminen käy hyvin)
• puukeppejä, jäätelöpuikkoja tai pahvisia mehupillejä pidikkeiksi, jos teet eläimistä naamiot
• sakset
• nitoja

Työvaiheet:

1. Maalaa, väritä tai peitä silkkipaperista revityillä palasilla lautanen kokonaan.
2. Leikkaa korvat, kuonot ja silmät ja kiinnitä liimalla. Korvien kiinnittämisessä nitoja nopeuttaa.
3. Tee leijonalle harja leikkaamalla reuna hapsuille.
4. Piirrä suut.
5. Halutessasi naamion leikkaa silmien reiät ja kiinnitä keppi maalarinteipillä naamion taakse.

Leijonasta on myös vaihtoehtoinen malli:

Tarvikkeet:

• vihreää, keltaista, harmaata ja oranssia kartonkia
• liimapuikkoja
• sakset
• valmiita askartelusilmiä (ei pakollinen, piirtäminen tai paperista leikkaaminen käy hyvin)

Työvaiheet:

1. leikkaa vihreästä kartongista pohja, keltaisesta kartongista leijonan pää ja vartalo, harmaasta kartongista jalat ja häntä sekä oranssista kartongista harjaan tarvittavat suikaleet
2. Kiinnitä kaikki osat vihreään pohjaan liimapuikolla.
3. Viimeisenä liimaa tai piirrä silmät ja piirrä suu

Veikan metsäretki

Pohjautuu Tuuli Hypénin kirjaan Veikan metsäretki.

Tulostettava käsikirjoitus löytyy täältä.

Mitä tarvitaan: Luonto: tammi, kuusi, saniainen, marjapensas, metsämansikoita, kakkakivi, kivi, voikukkia (voikukat voivat olla kivessä kiinni), pähkinäpensas, kelopuita. Puut ja pensaat voi piirtää pahville ja kiinnittää tikun nokkaan. Eläimet: Veikka, äitikettu, perhoset, orava, hiiri, siili, käärme, sinitiainen (lintu), jänis, karhu, hirvi, pöllö. Lisäksi: muovipussi, luonnonääniä, musiikkia, pöllön huhuilua

Kertoja istuu nojatuolissa sermin vieressä yleisön edessä, päällä voi olla joku eläinpuku.

Kertoja:
Kauniin niityn reunalla kasvaa iso tammipuu. Sen paksujen juurien suojaan on kaivettu pieni pesäkolo. Siellä asuu Veikka-kettu äitinsä kanssa.

Veikka:
Hei, minä olen Veikka-kettu ja asun äidin kanssa niityllä.

Kertoja:
Veikan äidin on levättävä ja kerättävä voimia lähteäkseen illalla ruuanhakuun, mutta vilkas ketunpoika jaksaisi leikkiä, vaikka kuinka kauan.

Äitikettu:
Pysy ihan pesäkolon lähellä Veikka, ettet vain eksy metsään. Minä nukun vielä hetken, että jaksan illalla etsiä ruokaa.

Veikka:
Kyllä äiti, en mene kauaksi pesästä. Olen ihan lähellä.

Kertoja:
Tottahan Veikka tietää, että äidin neuvoja pitää kuunnella. Sillä aikaa, kun äiti nukkuu, Veikka leikkii hippaa iloisten pienten perhosten (sinisiipien) kanssa.

Veikka:
Voi miten kauniita perhosia tuolla on. Odottakaa perhoset! Leikitään yhdessä! Älkää lähtekö karkuun!

(äiti kettu ja tammi pois, tilalle kuusi)

Kertoja:
Tuuhea heinikko vain suhahtaa, kun Veikka säntää kohti kesäisiä seikkailuja. Vauhdikkaan leikin pyörteissä äidin varoitukset unohtuvat. Hippaleikki on hauskaa, mutta ei kai Veikka ole eksynyt? maisema ei näytä enää tutulta. Isojen kuusten oksat kutittelevat ja kotiniitty on jäänyt kauas taakse.

Veikka:
Missä minä oikein olen, äitiä ja kotipesää ei enää näy. Miten minä löydän takaisin kotiniitylle?

(Saniainen kuusen tilalle)

Kertoja:
Metsässä on kuitenkin paljon nähtävää. Suurensuuret hirvet tuskin huomaavat Veikkaa, mutta saniaisten alla hyppivä orava säksättää Veikalle tervehdyksen (Veikka ja orava tervehtivät toisiaan). Sitten se häipyy matkoihinsa. Kuka auttaisi Veikan kotiin? Osaisiko metsähiiri neuvoa tien takaisin niitylle.

(marjapensas saniaisen tilalle)

Veikka:
Hiiri, tiedätkö missä on minun kotiniittyni, osaatko neuvoa, miten pääsen sinne?

Metsähiiri:
Tyhmä kettu! Etkö näe, että olen syömässä? Ei minulla ole aikaa auttaa sinua.

Kertoja:
Hiiri jatkaa ruokailuaan, mutta kypsimmät vadelmat ovat liian korkealla.

Veikka:
Minä voin auttaa sinua hiiri, yllän korkeammalle kuin sinä.

Kertoja:
Veikka taivuttaa oksia, jotta hiiri yltää makeimpiin marjoihin. Hiiri on hyvillään ja kohta hiirellä on pöytä koreana.

Hiiri:
Kiitos, kiitos! minne olit menossa pikku kettu, niityllekö? Eikö se ole tässä ihan lähellä? En nyt oikein muista missä. Toivottavasti löydät sen pian.

(metsämansikoita marjapensaan tilalle)

Kertoja:
Veikka työntää uteliaan kuononsa seuraavaksi metsämansikoiden värittämään mättääseen. Hups! pikkuruinen herkkä kirsu on vähällä osua lehtien alla piilottelevan siilin piikkeihin. Siili on huonolla tuulella, koska sen piikkeihin on tarttunut lehtiä.

Siili:
Voi näitä lehtiä, kaikki piikkini ovat aivan niiden peitossa. Miten pääsen niistä eroon? En saa millään niitä irtoamaan!

Veikka:
Minä voi auttaa sinua, nypin hampaillani lehdet irti.

Kertoja:
Veikka irrottaa lehdet yksi kerrallaan, kas näin ja kohta siili on siistitty.

Siili:
Olitpa ystävällinen pikkukettu. Etsitkö tietä kotiin? Löydät takaisin niitylle kiertämällä pähkinäpensaan.

Kertoja:
Mutta miltä pähkinäpensas näyttää?

(kakkakivi ja voikukka metsämansikoiden tilalle)

Kertoja:
Veikka löytää metsäaukealta vain voikukkia ja kiven lomaan kiertyneen kyykäärmeen. Sahakuvioinen sihisijä on jostain syystä apean oloinen.

Veikka:
Joku on kakannut sinun lepokivesi päälle, hyi olkoon! Minäpä putsaan papanat pois, niin voit kiivetä taas kivesi päälle. (Veikka antaa irtokakan kertojalle)

Kyy:
Kiitos pikkukettu, olen taas niin iloinen. Etsimäsi pähkinäpensas ei ole kovin kaukana. Kysy tietä ystävältäni linnulta. Sehän näkee kaiken korkealta puiden oksilta ja tuntee metsän siksi hyvin.

(kuusi kiven tilalle)

Kertoja:
Veikka kääntää katseensa puiden latvoihin. Läheisen kuusen oksalla keikkuu hassu höyhenpallo. Tämä pikkulintu on sinitiainen. Tietääkö se, mikä polku johtaa kotiin?

Sinitiainen:
Toki neuvon sinulle tien! Mutta katsohan ensin tätä! Esitän sinulle villin tanssin!

(musiikkia: Darude)

Veikka:
Tässähän menee pää aivan pyörälle.

Sinitiainen:
Voisin tanssia koko päivän, mutta äitisi varmasti jo odottaa sinua. Löydät niityn tämän pähkinäpensaan takaa. (pähkinäpensas kuusen tilalle)

Veikka:
Onko tuo pensas, sehän on melkein puun kokoinen?

Kertoja:
Pensaan juurakossa rapisee. Veikka sujahtaa oksien alle ja höristelee korviaan. Monen pienen eläimen tassut ovat jättäneet ruohikkoon värikkään tuoksun.

Veikka:
Onpa täällä jännittävää. Mistähän tuo kumma töminä kuuluu? Kuka tuolla oikein tömistelee.

Kertoja:
Metsäaukiolle on tullut hätääntynyt rusakko. Kuka törkymöykky on jättänyt metsään muovipussin? Jänisparka ei pääse siitä omin avuin eroon. Nyt on toimittava nopeasti.

Veikka:
Yritä olla paikoillasi, niin vapautan sinut. Revin hampaillani muovipussin palasiksi, niin pääset siitä irti.

Jänis:

Onneksi tulit apuun! Luulin, että keltainen väri sopisi minulle, mutta se alkoikin kuristaa kurkkuani. Nyt sinun on parasta kiiruhtaa kotiin. Aurinko alkaa painua mailleen ja kohta metsässä on pimeää. Kotiniittysi on tämän rinteen takana. Ole varovainen, ettet kompastu.

(pähkinäpensaan tilalle kelopuu)

Kertoja:
Vanhat koppuraiset kelopuut ja käppyräiset männyt vangitsevat hiipuvan auringonvalon. Veikasta tuntuu siltä kuin kuivuneet oksat kurkottelisivat sitä kohti. Hämärässä kaikki metsän äänetkin alkavat tuntua pelottavilta. Huhuiliko jossain pöllö. Yhtäkkiä jostain aivan läheltä kuuluu siipien havinaa.

Veikka:
Kauhistus, onkohan se nälkäinen huuhkaja, nyt äkkiä pakoon. Juoksen tuon mäen alas.

(pöllön huhuilua)

Kertoja:
Pakoon pötkivä Veikka ei huomaa katsoa jalkoihinsa. Rinne loppuu äkkiväärästi ja kettuparka pyörii väkkäränä mättäältä mättäälle niin että häntäkarvat pöllyävät. Onneksi sammaleet sentään pehmentävät pyllymäkeä. (Veikka pois lavalta) Viimeisen kuperkeikan päätteeksi Veikka tekee mahalaskun suoraan suuren karhun syliin. Karhu on yhtä hämmästynyt kuin kettukin.

Karhu:
Mistä sinä siihen tupsahdit pikkukettu, taivaaltako tipahdit?

 Veikka:
Anteeksi kauheasti, yritin vain löytää tien kotiniitylle.

Karhu:
Sinäkö olet se ketunpoika, joka on autellut tänään metsän pikkuisia eläimiä? Kiipeä selkääni, minä kannan sinut kotiin. Pidä kiinni nyt mennään!

Kertoja:
Ja niin karhu kantaa pitkin askelein Veikan niityn reunalle.

(tammi näyttämölle ja kertoja vetää tähtitaivasesirpun puoleen väliin)

 Veikka:
Minun kotikoloni on tuolla tammen juurella. Tästä osaan jo yksin kävellä äidin luokse. Hyvää yötä karhu, minä menen nyt.

Karhu:
Hyvää yötä pikkukettu.

(luonnon ääniä)

Kertoja:
Yön äänet ja hajut saavat niityn näyttämään kovin erilaiselta kuin päivän valossa. Kastehelmet kimaltelevat kukkien terälehdillä, pienet sammakot kurnuttavat, sirkat sirittävät ja öinen tuuli käy pehmeästi sihisten niityn yli. Kotipuun juurella Veikka katselee ympärilleen. Äitiä ei näy missään. Yhtäkkiä aivan Veikan vieressä, varjoisan pensaan lehtien lomassa välähtää silmäpari. Veikka säikähtää! (yön ääniä)

Veikka:
Kuka siellä oikein lymyää, äiti missä sinä olet?

Äitikettu:
Minä olen täällä Veikka! Voi sinua pientä karkulaista! Olen etsinyt sinua kaikkialta. Olin kauhean huolissani. Nyt äkkiä takaisin kotiin ja unten maille!

Kertoja:
Äidin syliin on turvallista nukahtaa ja Veikka painautuu äidin kylkeen.

Äitikettu:
Sovitaanko, että tehdään seuraava metsäretki yhdessä?

Veikka:
Jo vain, näin tehdään (haukottelee) ja täytyyhän sinun äiti tavata kaikki uudet ystäväni.

Toivomuskivi

Tekijä: Sinikka Kesti, Oulu, 2019

Tulostettava käsikirjoitus löytyy täältä.

Mitä tarvitaan: pupu, orava, pöllö, aasi, näyttämölle metsää, kimalteleva kivi

Pupu:
Mikä tuo on? Se on kylmä ja ei liiku.
Ai, se onkin vain tyhmä kivi.
Nakkaanko sen metsään, ettei kukaan satuta vaan tassuaan siihen?

Orava:
Näpit irti tuosta kallisarvoisesta kivestä!
Älä vain heitä sitä pois. Se on huipputärkeä juttu!

Pupu:
Kas hei. Tämäkö on sinulle tärkeä?
Voiko tämä kivi olla muka tärkeä? Hih hih. Olet hupsu!

Orava:
Se on Toivomuskivi, Toivomuskivi! Ymmärrätkö, että se on Toivomuskivi!

Pupu:
Ahaa. Noo, mistä mukamas tiedät, että se on toivomuskivi?

Orava:
No siitä tietenkin, koska se kimaltaa. Ainoastaan Toivomuskivet kimaltavat.

Pupu:
Ooh, vai niin! Epäilen…
Toivo sitten jotakin, jos se on sellainen Toivomuskivi. Muuten luulen, että narraat.

Orava:
Okei, no siinä tapauksessa toivon, että sinulle tulee kiire kotiin, sillä sinä häiritset minua nyt keksimästä sitä, mitä oikein voisin edes toivoa.

Pupu:
Hei kuule, en nyt ehdikään tässä toivoa mitään.
Minulle tuli yhtäkkiä ihan niin mahdottoman kamala nälkä, että melkein näköä haittaa. Tuntuu, etten jaksaisi loikkia kotiini.

Orava:
Hih! No siinä tapauksessa toivon, että loikit kotiisi tuulispäänä!
Kosketan Toivomuskiveä. Kas näin! (koskettaa kiveä tassullaan ja loikkii pois).

Orava:
Kas niin. Sinne jänis meni.
Hm, nyt sain todisteen, että tällä kauniilla ja kimaltavalla kivellä voi toivoa!
Oikeastaan nyt vasta itsekin uskon…
Kappas vain, taas tulee joku.

Aasi:
Kas hei. Mitä sinulle kuuluu? Eipäs ole nähty aikoihin.

Orava:
Kas, sinuakin näkee pitkästä aikaa! Arvaa mikä tuo on? Oletkos aikaisemmin nähnyt mitään tuollaista?
Anteeksi kun kysyin, sillä yleisesti kai luullaan, että te aasit ovat tyhmiä, ettekä te ymmärrä mistään mitään!

Aasi:
Valitettavasti näin on. Mutta me olemme viisaita eläimiä, sillä me osaamme esittää tyhmää!
Se vasta viisautta on, että antaa toisen kuvitella olevansa muita älykkäämpi!

Orava:
Niin, mitä arvelet tästä kivestä, kun kerran olet niin kovin viisas?

Aasi:
Kivi. Tavallinen kivi. Ei sen kummempaa. Kivi.
Kylmä, ei osaa puhua, niitä on miljardeja kappaleita joka puolella maapalloa. Suomessakin joka paikassa.

Orava:
No niin. Oikein päätelty, että tämä on kivi. Et ole tyhmä, enkä ole sellaista edes väittänytkään.

Aasi:
Höh, tuommoisia kivenmurikoista on paljon siellä, mistä me aasit alun perin tulimme, Afrikasta!
Esi-isäni kopsutteli kivisiä polkuja pitkin muinaisina aikoina.
Nimittäin sen jälkeen, kun ihminen halusi kesyttää meidät aasit, ja käyttää meidän älykkyyttämme hyväksensä kantamassa kuormia! Kivet ovat tuttuja!

Orava:
No, senhän aasikin tietää! Hih!
Kivet ovat tuttuja, mutta kaikki kivet eivät olekaan samanlaisia!
Tämä on näet erityinen kivi! Katso sitä tarkasti, niin näet sen kauneuden! Ooh! Nytkin se kimaltaa!

Aasi:
Kuten juuri äsken jo kerroin, että tuollaisia kiviä on maailma täynnä, eikä tuokaan kivi kai ole muita kummempi.
Kivi kuin kivi! EN näe siinä mitään erikoista! Isompiakin on.
Isäni rikkoi kerran vahingossa kaviollaan yhden suuren kivipaaden, ja siitä tuli sitten ihmisille oikein mukavia istuimia pihalle. Kivet ovat vain aika kylmiä istuimiksi, luulen, vaikka aasina en juurikaan istu.

Orava:
No, kuunteletko sinä edes?
Tämä ei olekaan mikään tavallinen kivi.
Tämä on toivomuskivi ja voit toivoa, vaikka mitä! Mieti mitä toivot.

Aasi:
Ooh. Vai Toivomuskivi! En tiennytkään mitään sellaisista?

Orava:
No, kaikki kivet eivät olekaan taikakiviä, mutta minullapas nyt sellainen vain sattuu olemaan!
Mitä sinä toivoisit? Mieti tarkasti.

Aasi:
Jaahas, jaahas.
Vaikka kuinka mietin, en keksi mitä toivoisin!

Olen oikein tyytyväinen ja onnellinen muutenkin, enkä tarvitse mitään erityisempää.

Orava:
No, siinä tapauksessa minä toivon, että sinä aasi kopsuttelisit jo kotiin!
Eikös sinulla ole jo janokin tässä helteessä? (koskee kiveä käpälällään, ja aasi lähtee pois).
Toivomuskivi saa olla tuossa, missä sen paikka on.
Talvi on tulossa ja pitää kerätä vielä syötävää talven varalle.
Taas joku tulee! Se on pöllö, viisain metsän eläimistä!
Taidanpas kysyä mitä pöllö ajattelee tästä aarteestani!

Pöllö:
Huhuu. Oletko tullut hassuksi kuomaseni?
Näenkö minä oikein, että sinä jutteletko tuolle kivelle!
Enpäs ole moista enne nähnyt tässä metsässämme! Hassua.

Orava:
Kyllä vain juttelen, mutta en mille tahansa kivelle.
No, pitää taas aloittaa alusta, enkä jaksaisi.

Pöllö:
Oletko satuttanut itsesi? Tarvitsetko laastaria? Potkaisitko käpäläsi kiveen? Tuleeko verta?

Orava:
No en! Annas, kun selitän.
Sinä kun olet metsän viisain, niin sano onko toivomuskivi ihan oikeasti olemassa?
Tämän käpälässäni olevan kiven löysi ensiksi pupu, ja kun toivoin, että hän loikkisi jo kotiinsa, hän lähti saman tien. Ihmeellistä!

Pöllö:
Ooh. Olen kyllä lukenut Metsän Tietosanakirjasta osasta 3, ja sieltä T-kirjaimen kohdalta, että sellainen Toivomuskivi todellakin on tavattu tässä metsässä.
Ja kirjassa sanottiin, että jos joku sen löytää, se tuo iloa kaikille metsässä asuville!

Orava:
Sitä arvelinkin, että tämä on aito Toivomuskivi.
Mutta hei pöllö, – eikös sinua jo väsytä?
Silmäsi eivät kohta pysy auki? (koskee käpälällään kiveä) 

Pöllö:
Hohhoijaa kun alkoi väsyttää.
Taidan tästä mennä nukkumaan omaan kotipuuhuni.
Pidä hyvää huolta toivomuskivestä!

Orava:
Hei, odotapas! Annankin tämä Toivomuskiven sinulle!
Olet metsän viisain eläin, ja tiedät miten sitä tulisi käyttää kaikkien metsän asukkaiden hyväksi. Ole hyvä!

Pöllö:
Kiitos kiitos. Hoh hoijaa kun niin alkoi väsyttää.
Ennen kuin pistän pääni siiven alle ja alan nukkua, minun täytyy laittaa tämä kivi talteen ja toivoa jotakin kivaa sitä ennen.

Orava:
Mieti mitä toivot!

Pöllö:
Toivon, että ei väsyttäisi enää. Ja toivon myös, että saisin silmälasit, jotta voisin tutkia enemmän Metsän Tietosanakirjoja.
Kosken nyt siivelläni vähän tähän kiveen.
Jätän sen kuitenkin tähän puun alle paikoilleen, sillä se kuuluu meille jokaiselle metsän asukkaalle. Sinullekin siellä.
Mutta, hei! Mitä ihmettä! Tämän kiven takanahan on silmälasit! Voi sentään, nyt on kiire mennä metsäkirjastoon lukemaan sitä tietokirjaa, jossa on monta lukua Toivomuskivestä ja miten sellaisen voi löytää!
Silmälasit! Hienot! Upeat! Tyylikkäät!

Hipsuvarvas ja Nököhammas  

• liikunnallinen satutuokio
• pohjana Helmi Krohnin kertomus satukokoelmasta Hipsuvarvas ja muita kertomuksia
  
• liikunnalliseksi satutuokioksi muokannut Minttu Luomala

Tulostettava käsikirjoitus löytyy täältä.

Liikunnallisen satutuokion voi pitää yksin, mutta silloin kertomus on oltava hyvässä muistissa. 

Satutuokion voi pitää myös kaksin, jolloin toinen on kertoja ja lukee kertomusosiot muistilapusta.  Vinkki: pidä muistilappua Helmi Krohnin Hipsuvarvas ja muita kertomuksia -kirjan sisällä (kauniimpi kuin pelkkä muistilappu). 

Toinen satutuokion pitäjä on liikuntaosioiden ohjaaja ja kertoo osio kerrallaan mitä tapahtuu. Esimerkiksi: ”lähdetään astelemaan paikoillaan”. Tämä sanotaan ja näytetään, miten astellaan paikoillaan. Vinkki: tehdään liikkeet korostetusti, jotta se näyttää katsojista hyvältä.  

Satutuokion pitäjän/pitäjien on hyvä pukeutua hiiriksi. Vaatteina käyvät mitkä vain harmaat vaatteet. Nenän ja viikset voi meikata. Häntä on helppo askarrella letittäen harmaata villalankaa ja hiiren korvat voi joko ostaa valmiina tai askarrella harmaasta kartongista mustan hiuspannan ympärille. 

Kertoja: 
Hipsuvarvas ja Nököhammas ja heidän äitinsä ja isänsä eivät koskaan olleet tunteneet muuta kotia kuin Kolonurkan keittiön kaapin alla. 

Mutta eräänä päivänä talonväki muutti pois, ja seinään ilmestyi lappu, johon oli kirjoitettu: Vuokrataan. Eivätkä hiiret löytäneet enää mistään syötävää. Niinpä hiirien täytyi lähteä etsimään uutta kotia. 

lähdetään astelemaan paikallaan 

Kertoja: 
Vähän matkaa kuljettuaan hiiret tulivat pienelle joelle. Herra Hiirinen teki kaarnanpalasesta sillan sen yli ja lähti sitten itse ensimmäisenä hyvin varovaisesti kulkemaan joen poikki ollakseen varma, että silta kestäisi. Rouva Hiirinen seurasi hänen perässään, ja Hipsuvarvas ja Nököhammas astuivat käsi kädessä hänen jäljessään. 

Astellaan varovasti eteenpäin, laitetaan jalka tarkasti toisen eteen 

Kertoja: 
Juuri kun Hipsuvarvas ja Nököhammas olivat päässeet keskelle siltaa, tapahtui kauhea onnettomuus. Silta murtui ja hiiret putosivat veteen!  

Leikitään putoamista ja hypätään kyykkyyn, tehdään uintiliikkeitä 

Kertoja: 
Hipsuvarvas ja Nököhammas yrittivät päästä kaarnanpalalle. 

Kauhotaan ja kurotellaan kaarnanpalaa kohti 

Kertoja: 
Hipsuvarpaan ja Nököhampaan onnistui kivuta kaarnanpalalle, mutta se oli kovin liukas, ja he tarrautuivat lujasti kiinni toisiinsa ja tasapainottelivat kaarnanpalalla. Hiiret toivoivat, että virta kuljettaisi kaarnanpalan rantaan, mutta se törmäsikin kalliota vasten särkyen palasiksi ja hiiret putosivat jo toisen kerran veden varaan.  

Hypätään uudestaan kyykkyyn ja tehdään uintiliikkeitä 

Kertoja: 
Hiiret näkivät suuren lumpeenlehden ja onnistuivat vaivoin kiipeämään sen päälle. 

Kauhotaan ja kurotellaan kohti lehteä 

Kertoja: 
Hiiret olivat yhä onnettomassa tilanteessa. He eivät omin voimin jaksaneet uida lehdeltä rantaan. Onneksi juuri silloin rannalla sattui kulkemaan vesirotta, jonka kävi hiiriä sääliksi. Hän ui hiirien vierelle ja kuljetti nämä yksi kerrallaan rantaan. 

Leikitään vesirottaa ja tehdään uintiliikkeitä 

Kertoja: 
Vesirotta ei kuitenkaan oikein pitänyt lapsista ja hän jätti hiiriparat rannalle. Hiiret olivat niin kylmissään ja väsyneitä onnettoman päivän jälkeen, että he käpertyivät koivun alle nukkumaan. 
Hiiret nukkuivat koko yön sikeästi metsässä. He eivät heränneet edes peltohiiren kutitteluun.   

Kutitellaan itseä.

Kertoja: 
Aamulla herra ja rouva Kerttunen olivat aamulennollaan etsimässä aamiaista, kun he huomasivat Hipsuvarpaan ja Nököhampaan. He lensivät kutsumaan muutkin metsän linnut apuun. Kun Hipsuvarvas ja Nököhammas heräsivät, he näkivät ympärillään ystävällisen ja hälisevän lintuparven. 

Lennetään paikallaan.

Kertoja: 
Hiiret kertoivat linnuille surullisen tarinansa. Linnut säälivät hiiriä ja päättivät auttaa. Ensin linnut valmistivat hiirille kuivat vaatteet. 

Ommellaan kuvitteellisella neulalla.

Kertoja: 
Hiiret ilahtuivat kovin vaatteista ja pukivat ne saman tien päällensä.  

Puetaan housut ja paita. 

Kertoja: 
Linnut lähtivät myös etsimään hiirille syötävää. 

Poimitaan maasta marjoja, etanoita, matoja ja jyviä.

Kertoja: 
Hiiret söivät mielellään jyvät ja marjat, mutta etanoita tai matoja he kohteliaasti kieltäytyivät syömästä. 
Linnut ja muut metsän asukkaat olivat niin ystävällisiä, että he rakensivat hiirille vielä talon. 

Sahataan ja naulataan.

Kertoja: 
Hipsuvarvas ja Nököhammas viihtyivät hyvin omassa pikku kodissaan. He tanssivat yhdessä aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 

Tanssitaan hieman. 

Kertoja: 
Hipsuvarvas ja Nököhammas kaipasivat kuitenkin kovasti vanhempiaan. He odottivat joka päivä, että vanhemmat löytäisivät heidät. Eräänä talvi-iltana Nököhammas ei jaksanut enää odottaa. Hän päätti lähteä itse etsimään vanhempiaan. 
Oli pimeää ja todella paljon lunta. Nököhampaan täytyi nostella jalkojaan tosi korkealle, kun hän kahlasi lumessa eteenpäin. 

Harpotaan hangessa ja nostellaan jalkoja korkealle ja pidetään lyhtyä korkealla pään yläpuolella. 

Kertoja: 
Kuin ihmeen kaupalla Hipsuvarvas löysi vanhemmat ja he palasivat yhdessä kotiin Hipsuvarpaan luo. Hiiret olivat hyvin onnellisia löydettyään toisensa. He asuivat pienessä talossa metsän keskellä onnellisina elämänsä loppuun asti.  

Loppu.

Tarkoituksena on pitää satutuokioita, joihin pyydetään joku oman kunnan tai kaupungin tunnettu henkilö lukijaksi. Näitä henkilöitä ovat esimerkiksi kunnanjohtaja, oman paikkakunnan julkkis, poliisi, palomies tai vaikkapa kauppias. Satutuokion voi nimetä lukijan mukaan, esimerkiksi ”Kunnanjohtajan satutuokio”.

Luetaan -tapahtumassa voi järjestää lukuvinkkauksia, joihin voi pyytää eri luokka-asteita kirjastoon vinkkaukseen. Valmiita vinkejä löytyy esimerkiksi KiTa -sivujen lasten lukuvinkeistä.

Non-stop sadun luentapäivää mainostetaan siten, että luentapäivänä kukin saa kuulla tarinan kun vetäisee kirjastontyöntekijää hihasta. Lapsi voi itse valita kirjan, jonka haluaa kuulla. Luentapäivän ajan, kukin lukija vuorollaan, on asiakastiloissa näkyvällä paikalla odottamassa pieniä asiakkaita. Lapsilta kannattaa kysyä: ”haluatko, että luen sinulle?” On syytä varautua siihen, että lapsi sanoo ei. Kokemuksen perusteella lapsi kuitenkin hetken tuumattuaan palaa kirjan kanssa. Asiakastiloissa voi myös työskennellä kun odottaa lapsia esimerkiksi kannettavan tietokoneen tai lähimpien hyllyjen parissa. Tärkeintä on, että henkilökunta on näkyvästi esillä Non-stop luentapäivän ajan lastenosastolla.

Kaikkea sisältöä Luetaan -tapahtumaan ei tarvitse toteuttaa itse. Hyvänä keinona tähän on pyytää koululuokkia vierailulle kirjastoon. Vanhemmat lapset voivat pitää nuoremmille lukutunnin. Kummioppilaiden kanssa voi myös etsiä luettavaa kirjaston hyllyistä ja samalla vinkata omia suosikkikirjoja silloin kun oli itse saman ikäinen.

Luetaan -tapahtumaan voi pyytää karvaisia kaverita mukaan levittämään lukuiloa. Lukulemmikit tuovat mukanaan monia hyviä keinoja lukuharrastuksen edistämiseksi. Lukulemmikin läsnäolo vähentää lukemiseen liittyvää kynnystä ja stressiä. Eläin ei arvostele, takerru virheisiin tai keskeytä – lapsella on rauha harjoitella lukemista.  Näiden keinojen lisäksi lukulemmikkien vierailu on koettu kirjastoissa mukavana tapahtumana. Suomen Karva-Kaverit ja Kennelliiton lukukoirat ovat hyviä esimerkkejä yhteistyökumppaneista lukulemmikkitoiminnassa.

Kirjavinkkipöytä toimii kirjojen suosittelupöytänä. Tarkoituksena on, että asiakkaat vinkkaavat toisilleen luettavaa. Kirjavinkkipöydälle tulee tulostaa riittävästi kirjavinkkipohjia sekä kyniä. Henkilökunnan on syytä kirjoittaa muutamia vinkkejä esimerkiksi, jotta asiakkaat saavat kiinni ideasta. Suositeltuja kirjoja on myös hyvä laittaa esille kirjavinkkipöydälle ja ujuttaa kirjoitettu kirjavinkki suositellun kirjan väliin, jotta asiakkaat huomaavat, että vinkit toimivat myös hyvinä kirjanmerkkeinä.

Kirjavinkkejä voi myös kerätä kirjavinkkipuuhun jos kirjastossa on tyhjää seinätilaa tai vaikkapa ikkunatilaa. Kirjavinkit toimivat myös kivasti pyykkinarusta roikkuen. Vinkkejä voi kerätä myös teemoittain esimerkiksi rakkaus -teemalla. Olipa kirjavinkit pöydällä, puussa tai ikkunassa, visuaalisuuteen kannattaa kiinnttää huomiota.

Tulostusvärin säästämiseksi kirjavinkkipohja on valkoinen. Tulostaessa voi käyttää myös värillistä paperia jolloin kirjavinkit saavat haluamanne värin.

Tulostettava juliste löytyy täältä.

Tulostettava kirjanvinkkipohja löytyy täältä.