Uutiskirje 2/2019
Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot
Vake vieraili oulussa
Valtakunnallista kehittämistehtävää (Vake) hoitava kirjasto Helsinki vieraili Oulussa Ake-kirjastokierroksellaan 12.2.2019. Keskustelimme Vaken suunnitelmista sekä esittelimme Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Ake-alueen toimintaa ja tulevaisuuden suunnitelmia.
Vake ja Ake-kirjastot sekä ministeriön edustaja tapasivat puolestaan Helsingissä Oodissa 20.2.2019. Kävimme yhdessä läpi Ake-toimintaan varatun avustusmäärärahan käyttöä, sekä saimme ilouutisena kuulla, että Valtionvarainministeriö on luvannut yleisille kirjastoille 860 000 euroa digituen kehittämiseen tälle ja ensi vuodelle. Raha jaetaan Ake-kirjastoille, jotka käyttävät määrärahan oman alueensa kirjastojen henkilökunnan digituen osaamisen kehittämiseen. Samaisessa tilaisuudessa Heidi Karhu kertoi muille Ake-kirjastoille myös meidän Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjasto-hankkeesta. 20.2. kokoontumisen muistio löytyy täältä.
e-kirjasto
Alkuvuoden aikana järjestettiin yhteensä seitsemän Mikä alueellinen eKirjasto – yhteiset e-aineistot käyttöön –koulutusta. Koulutukset järjestettiin tammi-helmikuun aikana Kuusamossa, Kajaanissa, Ylivieskassa ja Oulussa. Yhteensä koulutuksiin osallistui etänä ja paikan päällä melkein 250 alueen kirjastojen henkilökunnan jäsentä. Koulutuksen tallenne, esitysten diat ja työpajatehtävät löytyvät Koulutusarkistosta.
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueellinen eKirjasto julkaistiin asiakkaille Lainan päivänä 8.2.2019. Monissa alueen kirjastoissa opastettiin tuolloin asiakkaita e-aineistopalveluidemme käyttöön. E-aineistojemme käyttöluvut ovat lähteneet varsinkin e-kirjojen osalta hyvään kasvuun, mutta lisäkasvulle on vielä tilaa. Muistakaa jatkaa siis loistavaa e-aineistojen markkinointityötä ja tuoda e-aineistoja esiin päivittäisissä asiakaskohtaamisissa. Näin asiakkaamme löytävät parhaiten tarjoamamme hienot palvelut! E-aineistojen markkinointimateriaaleja löydät käyttöösi Materiaalipankista.
lue 300 minuuttia hauskasti
300 minuutin lukuhaaste on oululaisen Jäälin koulun oppilaiden ideoima hauska lukuhaaste. Lukuhaasteessa luetaan 10 minuuttia kerrallaan erilaisilla tyyleillä. Voit lukea esimerkiksi taskulampun valossa, uimalasit päässä, hassulla äänellä tai villasukat jalassa. Kun on suorittanut kaikki lukutavat, on lukenut yhteensä 300 minuuttia.
Haastetta voi käyttää missä päin Suomea tahansa. Tulostakaa haastetta esille kirjastoihin ja vinkatkaa kouluja ja eskareita kivasta lukuhaasteesta. Mikäli otatte haasteen käyttöön, olisi kiva jos somettaisitte siitä tunnisteella #lukuhaaste300. Koulun oppilaat seuraavat jännityksellä minne saakka haaste leviääkään. Lukuhaasteen tulostettavat julisteet ja haastelappu löytyvät KiTa-sivujen Ideavarastosta.
Lukuvinkkejä voit katsoa vaikka Kirjasaaren ja Kirjastosatoa 2018 -tapahtumien listoilta. Käy myös katsomassa Kirjastosadon tapahtumatallenteet Anneli Kannosta Minna Rytisaloon.
Alueellisten Työryhmien terveiset
Alueellinen arviointityöryhmä puntaroi toteuttamaansa Zef-kyselyä, jossa kysyttiin Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kuntapäättäjiltä heidän käsityksistään kirjastopalveluista. Analyysiä tukee osaltaan keväällä alkava amk-opiskelijan opinnäyte, joka vertaa tuloksia aiempiin kahteen kuntapäättäjäkyselyyn sekä v. 2018 valtakunnalliseen käyttäjäkyselyyn. Seuraavaksi arviointikohteeksi on alustavasti ryhmässä sovittu kirjastojen yhteistyötahojen kartoitus ja arviointi.
Alueellinen lasten ja nuorten kirjastopalveluiden kehittämistyöryhmä eli Ake LaNu –työryhmä kokoontuu seuraavan kerran 12.4. Työryhmän kokoontuminen on viimeinen tällä kokoonpanolla. Lisää tietoa työryhmän toiminnasta löydät täältä.
AKE Asko-tiimi eli asiakaskokemuksen alueellinen kehittämistyöryhmä on aloittanut toimintansa alkuvuodesta 2019. Asiakaskokemuksen kehittämistyöryhmässä keskitytään henkilökunnan kouluttamiseen asiakkaan kohtaamisessa ja selvitetään mahdollisuuksia mentoroinnin/kyläilyn järjestämiseen kuntien kirjastojen henkilökunnan välillä. Työryhmä pyrkii järjestämään vuosittain kaksi asiakaspalveluun liittyvää koulutusta, yhden kevät- ja syyskaudella.
AKE Asko -työryhmää vetää Minna Männikkö Oulun kaupunginkirjastosta. Työryhmän jäsenet ovat Arja Nevala OUTI-kirjastoista, Sirkka Seppälä Kiri-kirjastoista, Heidi Tuikka Kainet-kirjastoista, Pirjo Tuomimäki Tiekkö-kirjastoista sekä Isa Kotilaine Oulun kaupunginkirjastosta. Kokouksia pidetään noin 4 kertaa vuodessa. Tiimi kokoontuu ensimmäisen kerran maaliskuussa.
Aurinkoisin terveisin,
Heidi ja AKE-työryhmä