Tänään julkaisemme kaksi artikkelia alueeltamme. Kuulemme Tiina Piiraisen terveisiä Sotkamosta sekä Jenni Tynin Terveisiä Oulusta Kaakkurin kirjastosta. Tiinan haastoi mukaan ensimmäisen artikkelin kirjoittaja Elli Reisjärveltä. Mukavaa, että Tiina vastasi haasteeseen. Jennin haastoi mukaan Ake-tiimi. Aloitamme Tiinan terveisillä Sotkamosta. Ensi viikolla saamme terveisiä Salmelta Taivalkoskelta, mutta nyt Tiinan terveisiin.
Hei Tiina. Työskentelet Sotkamon kirjastossa. Voiko esitellä itsesi?
Olen Tiina ja työskentelen Sotkamon kirjastossa kirjastonhoitajana. Aloitin työskentelyn kirjastovirkailijana vuonna 2010. Koko työurani olen ollut LaNu-työssä. Melkein alusta asti vastuullani on ollut lähikirjaston lasten ja nuorten osasto. Olen tehnyt hankintaa ja kokoelmatyötä, ja lisäksi vetänyt ryhmiä. Olen ollut mukana satutunneille apulaisena tarvittaessa. Tutustutin myös eskarikierroksella lapset kirjastoon ja olen pitänyt alakouluikäisille kirjavinkkauksia. Olen toiminut koko työurani ajan erilaisissa LaNu-työryhmissä.
Minkä eri tahojen kanssa teette yhteistyötä, ja minkälaista yhteistyötä teette?
Sotkamossa pidetään lorutuokioita sekä päiväkodissa että kotihoidossa oleville lapsille. Lisäksi kirjasto toimii yhteistyössä perheneuvolan kanssa. Ensimmäisen luokan oppilaat kutsutaan tutustumaan ohjatusti kirjastoon ja neljännen luokan oppilaat kutsutaan kirjastosuunnitukseen. Seitsemäs luokkalaisille opastetaan tiedonhakua ja esitellään e-kirjastoa. Muille luokkatasoille räätälöidään ohjelmaa heidän tarpeinsa mukaisesti.
Mistä pidät eniten LaNu-työssä?
LaNu-työssä tykkään sen monipuolisuudessa. Jokainen ryhmä on erilainen ja jokainen lapsi oma persoonansa. Lasten kirjallisuus on parasta mitä tiedän! Kirjojen sisältöjen avaaminen kyselevälle lapselle välillä haastavaa, mutta antoisaa. Monipuolinen lukutaito on tärkeä taito, ja lisäksi kirjat vievät meidät eri maailmoihin, todellisiin ja epätodellisiin. Siksi LaNu-työ on tärkeää.
Terveisin,
Tiina Piirainen
Sotkamon kirjasto
Siirrytään sitten Jennin terveisiin Oulusta. Jenni työskentelet Oulun kaupunginkirjaston Kaakkurin lähikirjastossa. Voiko esitellä itsesi?
Olen Jenni ja työskentelen Kaakkurin kirjastossa. Erikoisalani on lastenkirjastotyö. Työurani aloitin pääkirjastolla lehtisalissa, jonka jälkeen tein pätkän lainausosastolla. Sen jälkeen pääsinkin jo vakivirkaan kiinni, eli Kaakkurin kirjastoon. Siellä aloitin urani lastenkirjastotyön parissa, eli vinkkaan, pidän satutunteja ja teen muita lastenkirjastotyöhön liittyviä juttuja. Hankin myös lautapelejä kirjastolle, joten lasten ja nuorten lautapelit ovat jossakin määrin hanskassa. Lastenkirjastotyössä mukavinta on kaikkiin niihin ihaniin lasten- ja nuortenkirjoihin tutustuminen ja se, että saan vinkata niitä lapsille ja nuorille. Konsolipelit ja sosiaalinen media tuntuvat vievän lasten ja nuorten ajan nykyään, joten on tärkeää panostaa kirjastossa lasten ja nuorten lukemiseen.
Sinut tunnetaan Oulussa intohimoisena vinkkarina. Mikä vinkkaamisessa viehättää?
Vinkkaamisessa viehättää se, että saan vinkata lapsille hyvää lukemista. Monet vaeltavat hyllyillä ja sanovat, että ei täällä ole mitään hyvää. Kun vähän avaa jonkin kirjan juonta, se alkaakin kuulostaa hyvältä. Paljon tuleekin tehtyä tätä hyllyjen välissä vinkkaamista, kun vanhemmat tulevat yksin tai lasten kanssa etsimään lapsille luettavaa. Nämä ovat juuri niitä tilanteita, joista työssäni pidän. Toimin myös lukuoppaana ja vastaan mielelläni lasten ja nuorten lukuopaspyyntöihin. Kaikista parasta kuitenkin on se, kun saa lapselta tai vanhemmalta palautetta hyvän kirjan löytymisestä.
Mitkä ovat muodostuneet top-viisi vinkkikirjoiksi vuosien saatossa?
Oikeastaan minulla ei ole suosikkikirjoja, joita vinkkaisin aina vaan uudestaan. Varsinkin lastenkirjat ovat usein sarjoja, enkä tykkää vinkata liian pitkäksi paisuneita sarjoja. Pyrinkin siis uudistamaan vinkkilistaani koko ajan uusilla kirjoilla. Muutamia hittejä mainitakseni kuitenkin voisin sanoa, että Anita Sihvolan Muskelimummo herättää aina hilpeyttä kuulijoissa, Jukka-Pekka Palviaisen Allu ja salainen ihailija oli iso hitti aikanaan ja isommille pyrin aina löytämään jotakin jännittävää, kuten Kristina Ohlssonin lasilapset tai Eva Frantzin Osasto 23. Poikia varsinkin on vaikea miellyttää, joten uudet tuttavuudet kuten Käsikirja supersankareille, Maailman viimeiset tyypit tai The Ghost Network ovat tervetulleita lisäyksiä vinkkilistoille.
Terveisin,
Jenni Tyni Kaakkurin kirjastosta
Haluan haastaa artikkelisarjaan mukaan Salmen Taivalkoskelta sekä Annan Kuusamosta. Jäämme innolla odottamaan mitä he vastaavat!