Lanu-artikkelisarjassa saamme kuulla Tuulan terveiset Merijärveltä. Sari Seitajärvi Haapaveden ja Pyhännän kirjastoista haastoi Tuulan mukaan artikkelisarjaan. Aloitetaan tuttuun tapaan esittelyllä:
Olen kirjastosihteeri Tuula Alin-Biari Musafiri ja olen työskennellyt pitkään Merijärven kirjastossa. Koska henkilökuntaa on vain yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen, ei ole ollut koskaan kovin paljon mahdollisuuksia panostaa johonkin tiettyyn osa-alueeseen. Itselläni lasten- ja nuortenkirjastotyö on ollut kuitenkin aina lähellä sydäntä ja olen kokenut sen tärkeäksi, joten siihen on keskitetty voimavaroja kulloistenkin mahdollisuuksien mukaan.
Lasten- ja nuortenkirjastotyö on käytännönkin sanelemaa, sillä olemme samassa pihassa kunnan ainoan koulukeskuksen ja uuden päiväkodin kanssa. Naapurustosta löytyy myös toinen päiväkoti, ja kaikista näistä koostuu merkittävä osa kirjaston käyttäjistä.
Mitä Merijärven kirjastoon kuuluu tällä hetkellä?
Merijärven kirjastossa ollaan tiukoilla töiden kanssa, kuten varmasti monessa muussakin kirjastossa. Ollaan opeteltu myös uutta elämää Joki-kirjastoissa, ja on opittu jälleen kerran miten paljon hyödymme kimpassa mukana olemisesta.
Merijärvellä tehdään Lanu-työtä ja ilmeisen hyvin, sillä Sari halusi tietää miten 1,5 henkilön kirjastossa ehditään paneutua lasten- ja nuortenkirjastotyöhön niin hyvin!
Itse kyllä vierastan tässä yhteydessä tuota ”hyvin” -sanaa! Ehkä se kauempaa katsottuna vain näyttää siltä. Tähän aiheeseen liittyviä koulutuksia seuratessa itselle tulee haikea ja surullinenkin olo, kun näkee mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä – jos olisi mahdollista!
Olet Tuula ollut pitkään töissä Merijärvellä ja ehtinyt nähdä ja kokea tänä aikana monen moista. Mikä on muuttunut Lasten- ja nuortenkirjastotyössä sinun työvuosiesi aikana?
Ensimmäisenä tulee mieleen lasten kuvakirjat: niissä on nykyään ihania kuvituksia ja käytetään paljon värejä. Se kertoo siitä, että lastenkirjaa ja sen lukijaa arvostetaan. Toivottavasti ei koskaan palata niihin ankeisiin vuosiin, jolloin lastenkin kirjojen piti olla ensisijaisesti ”realistisia”!
Meillä oli aikoinaan useita yläkouluikäisiä nuoria, jotka lainasivat säännöllisesti ison kasan kirjoja. Nyt sellaisia ei enää ole, ja nuorten lukuinnostuksen ja sen myötä lukutaidon on nähty jo pitkään hiipuvan kaikkialla Suomessa. Onneksi tähän on havahduttu, ja töitä tehdään niin kirjastoissa kuin kouluissakin, että tilanne saataisiin paranemaan.
Mikä viime aikoina lukemasi kirja on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?
Viime aikoina olen lukenut eniten dekkareita, joita tähän voisi luetella useampiakin. Viime vuonna vaikutuin myös Tarja Halosen elämäkerrasta Erään aktivistin tarina, jota voin kyllä suositella.
Kirja, jota haluan suositella aina uudelleen on Barbro Lindgrenin ja Eva Erikssonin Satu pikkuisesta setämiehestä. Kirjan ensimmäinen lause kuuluu: ” Olipa kerran pieni setämies, hyvin yksinäinen pieni setämies. Kukaan ei välittänyt hänestä, vaikka hän oli kovin kiltti. Toisten mielestä hän oli liian lyhyt. Ja sen vuoksi hän muka näytti tyhmältä.” Kirjan viimeinen lause kuuluu: ” Eikä pikku setämiehen tarvinnut tuntea itseään enää milloinkaan yksinäiseksi.” Mitä tapahtui näiden lauseiden välissä? Kannattaa lukea! Kirja ei ole uusi, mutta sen aihe on nyt korona-aikanakin erittäin ajankohtainen. Kirja sopii luettavaksi myös silloin, jos aiheena on kiusaaminen.
Lopetetaan artikkeli myöskin tuttuun tapaan haastamalla seuraava artikkelin kirjoittaja mukaan. Kenet Tuula haluat haastaa mukaan Lanu-artikkelisarjaan? Entä mitä haluat kysyä häneltä?
Voisin haastaa Reisjärven kirjaston. He eivät ole olleet aikaisemmin mukana kirjastokimpassa, joten nyt he voisivat kertoa tuntemuksiaan ja kokemuksiaan yhtenä Joki-kirjastona.
Terveisin,
Tuula
