Uutiskirje 7/2019 – Etäkahveja ja tutustumismatka

Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

 

Tampereen ja Seinäjoen tutustumismatka

Lähde mukaan tutustumismatkalle Seinäjoen ja Tampereen peruskorjattuihin kirjastoihin. Matkan aikana perehdytään ennen kaikkea asiakkaille suunnattuihin kirjastopalveluihin. Millainen on tuleva valtakunnallinen lasten ja nuorten lukutaidon edistämisen erityistehtävää hoitava Seinäjoen kirjasto? Miten Tampere on onnistunut tuotteistamaan musiikkikirjastopalvelut? Entä miten edistetään aikuisten lukuharrastusta?

Tampereen pääkirjasto Metso.

Mukaan mahtuu yhteensä 40 kirjaston työntekijää. Ake Oulu järjestää bussikuljetukset Oulu-Seinäjoki-Tampere-Oulu sekä majoittumisen 2 hengen hotellihuoneissa aamupalalla. Muut matkakulut, päivärahat ja ruokailut eivät kuulu pakettiin. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja aikataulut täältä.
Muista myös tsekata syksyn muut tapahtumat koulutuskalenterista – ja sieltä erityisenä tärppinä KiTa-päivä.

 

Etäkahvit alkavat

Oulun Ake-alueen etäkahvit alkavat maanantaina 16.9. klo 12. Ideana on keskustella Adobe Connectin välityksellä kirjastojen ajankohtaisista asioista  jonkun teeman alla. Tavoite on käytännön kokemuksien ja vinkkien jakamisen lisäksi luoda keskustelukanava, joka auttaa meitä tuntemaan toisemme ja edistää yhteistyötä.

Mikko testaa etäyhteyttä.

Tilaisuuksien järjestämisestä ja juontamisesta vastaa Mikko Paajala. Ensimmäisenä kertana maanantaina klo 12 katsotaan yhdessä syksyn aikatauluja ja mietitään käsiteltävät aiheet. Aiheita voi myös lähettää Mikolle etukäteen osoitteeseen mikko.paajala@ouka.fi. Lisäksi testataan etäyhteyden toimivuutta. Mikrofonit päälle! Osallistumisohjeet täällä.

 

Nuorten kohtaamisen videot

Miten kohtaan nuoren? Kuinka ryhmäkäyntejä voi elävöittää? Miksi nuoret ovat sellaisia, kuin ovat? Ake LaNu -työryhmä on tehnyt koulutusvideoita kaikille nuoria työssään kohtaaville kirjastolaisille. Lyhyet koulutusvideot ilmestyvät kuun 15. päivä elokuusta joulukuuhun.

Elokuun videossa tutustumme nuoruuteen kehitysvaiheena. Psykoterapeutti Mira Talala kertoo, miksi nuoret ovat kehityksen kannalta sellaisia kuin ovat. Tutustu Kääk -sivuun täällä.

 

Verkkolukupiiri

Oulun kaupunginkirjasto järjestää kaikille avoimen verkkolukupiiriä, johon osallistutaan etänä Adobe Connectin kautta. Kirjastonhoitajat keskustelevat kirjasta ja osallistujat voivat osallistua kirjoittamalla kommenteja chattiin. Verkkolukupiiri-lähetystä voi kuunnella, vaikka kirjaa ei entuudestaan tuntisikaan. Alueen kirjastojen henkilökunta ja asiakkaat ovat kaikki tervetulleita.  Tarkemmat ohjeet ovat täällä.

 

Digidigi

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus ilmoittautua Digiohjaajan koulutukseen, joka järjestetään samansisältöisenä Oulussa, Ylivieskassa ja Kajaanissa. Koulutus on pitkälti työpajamuotoinen ja voit tulla koulutukseen olipa taitotasosi mikä tahansa. Ohjaustaitoja tarvitaan kaikissa kirjaston tehtävissä aina asiakaspalvelussa tapahtuvasta kirjaston verkkopalvelujen ja laitteiden käytön neuvomisesta erikseen järjestettäviin digiopastuksiin.  Kaikkiin koulutuksiin osallistujamaksimi 30, joten ole nopea. Oulun iltapäivään mahtuu reilummin väkeä ja se etälähetetään.

Digihankkeeseen on valittu informaatikoksi Timo Kuru ja hän aloittaa 1.10.2019. Pysykää kuulolla.

Vinkkinä vielä: Monet suomalaiset toimijat järjestävät digikoulutusta, joihin voi osallistua vapaasti. Yksi tällainen on DiKATA-hanke, jossa 18 kesäyliopistoa järjestää työikäisille maksutonta digitaitokoulutusta. Täältä löydät lisätietoa hankkeesta ja eri koulutusten taitotasoista. Katso DiKATA-koulutukset ja ilmoittautumislinkit.

 

Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden asialla

Oulun, Iin ja Kuusamon kirjastojen yhteishanke Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä on alkanut elokuun alussa. Hanketyöntekijänä toimii Salla Kananen.

Hankkeen tavoitteena on edistää asiakkaiden ja henkilökunnan ympäristötietoisuutta. Kirjaston ekologisesta toimintatavasta viestimällä luodaan positiivista näkyvyyttä ja vaikutetaan myös asiakkaiden ympäristökäyttäytymiseen. Tarkoitusta varten kirjastoille suunnitellaan uusi vihreä visuaalinen ilme, joka on kaikkien halukkaiden kirjastojen käytössä. Ilme näkyy niin asiakastiloissa kuin henkilökunnan työskentelytiloissa.

Hankkeen aikana tarkastellaan myös kirjastojen energiankäyttöön, logistiikkaan, kierrätykseen ja kokoelmiin liittyviä toimintatapoja ja pohditaan keinoja vähentää niistä aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Jos hoksaat työssäsi jonkin eko-ongelman tai ekoteon, ota yhteyttä Sallaan. Tehdään yhdessä kirjastosta entistä kestävämpi! Tavoitat Sallan osoitteesta salla.kananen(a)ouka.fi tai numerosta 050 316 6575 hankkeen päättymiseen, kesäkuun 2020 loppuun asti.

Terveisin,
Heidi ja AKE-tiimi

Lanu-työryhmän puheenjohtajat.

Uutiskirje 6/2019 – Uusi LaNu-työryhmä

Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

Kirjastopäivät Helsingissä

Suomen suurin kirjastotapahtuma Kirjastopäivät järjestettiin Helsingissä 5.-7.6.2019.  Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta oli paikalla yli 20 osallistujaa. Päivien otsikkona oli IIK – Ihminen, informaatio ja kirjastot.

Esitykset käsittelivät tulevaisuuden työn muuttumista ja työntekijän roolia. Paljon tuotiin esille sitä, että kaikesta tekoälystä ja digitaalisuudesta huolimatta elämme nyt ihmisten ja ihmisyyden aikakautta. Aiheet käsittelevät myös työelämän kuormittavuutta ja erilaisia persoonallisuuksia työyhteisöissä. Twitterissä ehkä eniten keskustelua herättivät Helsinkin kirjaston Katri Vänttisen esitys Oodista ja tulevaisuuden kirjastoista sekä Pauli Aalto-Setälän perjantain puheenvuoro ”Digital Mindset”. Tunnelmia Twitteristä voi vielä tutkia häshtägillä #kirjastopäivät2019.

Heidi ja Kirsi pitävät esitystä.

Heidi Karhu ja Kirsi Kallioniemi kertoivat Oulun kellutuksesta.

Päivien aikana Suomen Kirjastoseura julkaisi kirjastoalan työntekijäselvityksen loppuraportin Kirjasto ammattilaisen silmin. Seuran vuosikokouksessa Oulun Ake-tiimin kirjastonhoitaja Mikko Paajala Oulusta valittiin Kirjastoseuran hallitukseen vuosiksi 2020-2021. Kirjastokaista kuvasi muutamia pääohjelman ulkopuolisia keskusteluja ja tallenteet ovat katsottavissa.

Tutustumiskäynnillä keskustakirjastossa Oodissa havaittiin, että asiakkaiden käytössä olevat laitteet ja tilat olivat hyvin käytettyjä. Myös kirjaston tiimimalli kuulosti loistavalta. Kirjastossa järjestettiin myös hellepäivän iltaohjelma, jonka kohokohta oli Kalevauva.fin musiikkiesitys.

Hei, kirjastonjohtaja!

Tule viettämään idearikasta kaksipäiväistä verkostoitumistapaamista 11.-12.9.19 Rokualle yhdessä muiden Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen johtajien kanssa. Ohjelmassa on esimiestyö murroksessa, ensi vuoden e-aineistoneuvottelut ja budjetti, hankehaku, digituen osaamisen kehittäminen ja valtakunnalliset kirjastoalan kuulumiset. Kutsu on lähetetty henkilökohtaisesti työsähköpostiisi.

AKE LaNu -työryhmä

Vuoden 2018–2019 Ake LaNu -työryhmän toimikausi on päättynyt. Toimikauden aikana työryhmä kouluttautui, keskusteli ja sai arvokasta vertaistukea. Työryhmä otti vuoden tavoitteekseen koulutusvideoiden sarjan tuottamisen. Toteutettujen viiden koulutusvideon aiheena ovat nuoret ja ne on suunnattu kaikille kirjastolaisille, erityisesti niille, joille nuorten kohtaaminen ei ole tuttua tai joita nuorten kohtaaminen kirjastossa jännittää. Koulutussarjan Kääk! Nuoria kirjastossa! videot julkaistaan Oulun kaupunginkirjaston YouTube-kanavalla joka kuun 15. päivä elokuusta joulukuuhun.

Ake LaNu -työryhmä jatkaa vaihtuvalla 15 henkilön kokoonpanollaan, joista pysyvinä jäseninä jatkavat Oulu kahdella edustajalla ja Kajaani yhdellä. Kaikki alueen kirjastot pääsevät vuorollaan osallistumaan työryhmän toimintaan. Kutsu seuraavan vuoden jäsenille lähtee heinäkuun aikana. Avoimemman tiedonkulun varmistamiseksi päätettiin kuitenkin avata työryhmän kokoukset kaikille halukkaille. Työryhmän kokouksiin voi siis tulla vierailemaan, vaikka ei kuuluisikaan sen vuoden työryhmään. Kokouksia myös etälähetetään jatkossa mahdollisuuksien mukaan. Matkakuluja korvataan kuitenkin aina vain sen vuoden työryhmän jäsenille.

Laura ja Jenni istumassa pöydän äärellä.

Kiitämme työryhmän edellisen kauden sihteeriä Jenni Kemppistä (oik.). Laura Similä (vas.) aloittaa 1.8.2019 lähtien Ake LaNu -työryhmän sihteerinä ja lasten ja nuorten alueellisesta kehittämisestä vastaavana henkilönä. Lauran tavoitat numerosta 040 575 3205 ja osoitteesta laura.p.simila(at)ouka.fi.

Digidigi

Päivi Litmanen-Peitsala esitteli Kirjastopäivillä luonnoksen kirjastohenkilökunnan tarvitsemista digitaidoista. Tämän dokumentin työstämistä jatketaan syksyllä, kun alueelliset digihankkeet käynnistyvät. OKM on myöntänyt Ake-kirjastoille erityisavustuksia digihankkeille, joissa keskeisimpinä asioina ovat Kirjastopäivillä esitellyn luonnoksen mukaisesti henkilökunnan digitaitojen kehittäminen ja AUTA-hankkeen toimintamallin vahvistaminen.

Oulun digihankkeessa on tavoitteena, että hanketyöntekijä aloittaa syyskuun alussa. Hanketyöntekijä jalkautuu alueen kirjastoihin ensi vuoden aikana pienten koulutuskokonaisuuksien myötä antamaan lähikoulutusta. Lisäksi järjestetään isompia koulutuksia Oulussa, Kajaanissa ja Ylivieskassa/Nivalassa. Seuraa koulutuskalenteria. Syyskuun digiohjaajan taidot -koulutusten ilmoittautuminen alkaa elokuun alussa.  Muistakaa myös KiTa-sivuilta löytyvät digiopastajan itseopiskelumateriaalit ja materiaalipankin valmiit digiopastukset sekä muiden toimijoiden tuottamat digitaitojen oppimisen verkkosivustot, joita voitte hyödyntää asiakastilaisuuksien ohella itseopiskeluun.

eKirjasto pop up

Ritu ja Raisa pitivät eKirjasto pop upia Oulussa kauppakeskus Valkeassa 11.6.2019. eKirjastosta kiinnostuneita oli lähes 180 henkilöä. Tapahtumassa jaettiin eKirjasto-flyeriä, Ellibs- ja OverDrive kirjanmerkkiflyereitä ja kerrottiin kirjaston tarjoamista, asiakkaille ilmaisista e-palveluista. Mukana olevilla tableteilla opastettiin noin 70 henkilölle eri e-palveluiden käyttöä. Tapahtuma osoitti, että on mielekästä kertoa uusista palveluista kirjaston ulkopuolella. Suosittelemme.

Alueella tapahtuu

Tässä vielä pieni kertaus siitä, mitä on keväällä tapahtunut Kainuun suunnalla. Kajaani on aloittanut kaupunkilaisten osallistamisen keskustelutilaisuuksissa. Kuhmon kirjastossa on matkailuinfo ja konsertteja sekä sotkamolaisilla on hyviä kokemuksia neuvolayhteistyöstä.

KiTa-sivusto

Olette ehkä huomanneet, että Kirjastossa tavataan -sivusto on nopeutunut. Parannuksen takana on sivuston palvelimen vaihto. Suunnittelemme myös rakenteeseen muutoksia. Tavoitteena on saada etusivulle enemmän ajankohtaista asiaa ja selkeyttää rakennetta muutenkin. Otamme kehittämisideoita ja palautetta vastaan: akeoulu(at)ouka.fi

Kesäterkuin,
Heidi ja Oulun Ake-tiimi

Nainen lukee kirjaa nurmikolla

Uutiskirje 5/2019 – Kesäksi uusia lukukampanjoita

Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

AKE Suunnittelutyöryhmä

Alueellisen kehittämistoiminnan suunnittelutyöryhmä kokousti huhtikuussa. Aiheena oli mm. syksyksi suunniteltu tutustumisretki Seinäjoen ja Tampereen kaupunginkirjastoihin. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet tulevat myöhemmin. Suunnittelutyöryhmän muistiossa on muutakin mielenkiintoista.

Kirjastonjohtajien oma KiTa-tapaaminen tulee taas!

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen johtajille suunnattu verkostoitumistapahtuma järjestetään Rokualla 11.-12.9.2019. Ake Oulu tarjoaa ohjelman ja majoituksen. Ohjelmassa on esimiestyö murroksessa, ensi vuoden e-aineistoneuvottelut, hankehaku, digituen osaamisen kehittäminen ja valtakunnalliset kirjastoalan kuulumiset. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet julkaistaan kesän aikana. Merkitse ajankohta kalenteriisi jo nyt! Älä missaa mahdollisuutta verkostoitua ja voimaantua kolleegoiden kanssa!

Lukukampanjat

Kirjakasvio
Oletko innokas kasvibongari tai eikö oikean kasvion kerääminen kiinnosta lainkaan? Ta-daa, meillä on sinulle ratkaisu! Kerää tällä kertaa oma kirjakasvio. Kirjakasvio on käytettävissä missä päin Suomea tahansa.

Kirjakasvion logo

Pohjoinen kesälukuhaaste
Pohjoinen kesälukuhaaste on täällä! Materiaalia voi jakaa asiakkaille, mutta Oulun kaupunginkirjasto haastoi somessa myös seuraavat henkilöt ja organisaatiot tarttumaan kesälukuhaasteeseen ja halutessaan somettamaan siitä ja jakamaan haastetta eteenpäin:
– oululaisen kansanedustajan Hanna Sarkkisen⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
– oululaisen politiikon, sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajan Satu Haapasen
– Ritaharjun monitoimitalon henkilökunnan ja koulun ja päiväkodin lasten vanhemmat ⠀⠀⠀⠀⠀
– Kajaanin kirjaston henkilökunnan

Heidi Karhu ja Jouni Pääkkölä esittelevät lukuhaastetta.

Kuvassa lukuhaasteen äärellä intoilevat kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä ja alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhu.

Materiaalipankista löydät kampanjabannerin ja tehtävälomakkeen.

Big Library -lukupiiri
Overdrive-palvelussa ja Libbyssä 17.6. – 1.7.2019 välisenä aikana on luettavissa rajattomasti teos L. P. Fergusson: A Dangerous Act of Kindness. Kirjakampanja on osa Overdrive-palvelun Big Library Read –kampanjaa, joka järjestetään useamman kerran vuodessa. Voitte markkinoida lukupiiriä esimerkiksi materiaalipankista löytyvällä julisteella.

A Dangerous Act of Kindness on kaunis rakkaustarina nuoresta leskestä, joka piilottaa pudonneen vihollislentäjän kotiinsa toisen maailmansodan aikana. Tämä vaarallinen ystävyyden teko voidaan nähdä myös maanpetoksena ja paljastuessaan uhkaa molempien elämää.

Digidigi

KiTa-päivän aiheena Kalajoella 9.5.2019 oli Digidigi. Kiitos teille, jotka osallistuitte päivään ja teille, jotka jäitte pitämään kirjastoja auki ja siten mahdollistitte muiden osallistumisen. Meitä oli koolla ilahduttavan paljon. Katso erillinen juttu KiTa-päivästä ja palaa Kita-päivän materiaaleihin.

Yleisten kirjastojen neuvosto kävi läpi huhtikuisessa kokouksessa Digiopastus kirjastoissa – työryhmän suositusesitykset digiopastuksesta ja kirjastohenkilöstön digiosaamisesta. Suositusluonnos on YKN:n pöytäkirjan liitteenä kohdassa 6. Tutustu myös Päivi Litmanen-Peitsalan KiTa-päivän esitykseen, jossa hän avasi suositusta.

Suositukseen palataan syksyllä, kun alueen kirjastojen työntekijöiden digitaitojen kehittämistä jatketaan. Alkusyksystä järjestetään digikoulutusta Oulussa, Kajaanissa ja Ylivieskassa. Syksyllä alkaa myös Yleisten kirjastojen digihanke, jota Ake-kirjastot koordinoivat alueillaan. Hanke kestää vuoden 2020 loppuun.  Hankkeen tavoitteena on auttaa alueen kirjastojen henkilökuntaa kehittämään omia digitaitoja ja innostaa heitä ottamaan käyttöön erilaisia digiopastamisen muotoja kirjaston palveluna.

Itseopiskelumateriaaleina KiTa-sivuilta löytyvät Opi digitaitoja 1 ja 2 sekä uutena Opi e-aineistoja, joiden lyhyiden tehtävien avulla voit oppia perusdigitaitoja ja yhteisten e-palveluiden käyttöä. Hyödynnä myös verkosta vapaasti löytyviä opintokokonaisuuksia kuten Ylen digitreenejä tai tekoälyn maailmoja avaavaa Helsingin Yliopiston ja Reaktorin The Elements of AI -verkkokurssia, jonka tavoitteena on rohkaista ihan jokaista ikään ja taustaan katsomatta oppimaan tekoälyn perusteet: mitä tekoäly on, mitä sillä voi (ja ei voi) tehdä ja miten luoda tekoälymenetelmiä.

Rentukka

Vink vink

Kirjastoissa ja neuvoloissa jaettavaksi sopiva, perheille tarkoitettu esite on nyt saatavilla materiaalipankissa. Esitteessä kerrotaan lapselle lukemisen tärkeydestä ja annetaan lukuvinkkejä perheen yhteisiin ääneenlukuhetkiin. Kuka kykkii pytyllä ja mikä on isosiskopakkaus? Tulostettava esite ja esitettä mainostava infonäyttökuva ovat täällä. Helena Voutilainen kertoo Sotkamon kirjaston käytännön neuvolatyöstä täällä.

E-markkinoinnin vuosikellossa on kesäkuun kohteena Viddla. Viddlan uutiskirjeestä saat tiedon viikottain palveluun lisätyistä leffoista. Uutiskirjeen perusteella on helppo luoda mainos tai somepostaus asiakkaita herättelemään. Uutiskirjeen voit tilata lähettämällä viestiä osoitteeseen jussi.mustajarvi(at)viddla.fi.

Syksyn koulutukset

Seuraavat koulutukset ovat jo varmistuneet syksylle. Merkkaa alustavasti kalenteriin. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen tulevat myöhemmin.

17.9. Digiohjaajan taidot, Oulu
18.9. Digiohjaajan taidot, Ylivieska
20.9. Digiohjaajan taidot, Kajaani
2.10. KiTa-päivä, Oulu
16.10. Lukemisen taikaa – innostu ja innosta tarinoiden maailmaan, Ylivieska
7.11. Speak English – Just Give it a Try, Oulu
8.11. Speak English – Just Give it a Try, Kajaani
20.11.-21.11. Luova luokka – mitä kuuluu mediakasvatus?, Oulu
22.11. Speak English -verkkokoulutus
29.11. Speak English -verkkokoulutus

Ake-ihmisiä tavattavissa Kirjastopäivillä

Kirjastopäivien näyttelyalueelle tulee osasto Puoli valtakuntaa kirjastojen palveluksessa, jolta löytyy valtakunnallisten palvelujen ja hankkeiden väkeä.

Keskiviikkona klo 16.30 – 17.00 osastolla päivystävät alueellista kehittämistehtävää hoitavat ihmiset. Tervetuloa tapaamaan Oulun Ake-tiimistä Jounia, Heidiä ja Riikkaa sekä alueellisen eKirjaston Raisaa!

Mukavaa alkavaa kesää toivottavat
Heidi ja Ake-tiimi

kuvituskuva

Uutiskirje 4/2019 – hyvinvointia sävelin

Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

Lukupiiri verkossa – tule mukaan siellä missä olet jo 24.4.

kuvituskuvaVerkkolukupiiri on uudenlainen lukupiiri, johon voi osallistua etänä Internetin kautta. Kirjastonhoitajat keskustelevat kirjasta ja osallistujat kirjoittavat chattiin.  Verkkolukupiiriin voi osallistua myös pelkästään kuuntelemalla, esimerkiksi lenkillä tai kotiaskareiden lomassa.

Seuraava verkkolukupiiri järjestetään jo keskiviikkona 24.4. klo 18 aiheena Joel Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta.

Osallistu verkkolukupiiriin asuinpaikasta riippumatta osoitteessa https://kirjasto.adobeconnect.com/verkkolukupiiri/
Mobiililaitteilla osallistuttaessa suositellaan asennettavaksi Adobe Connect-ohjelma, jonka voi ladata ilmaiseksi oman laitteen sovelluskaupasta.

Verkkolukupiiri jatkuu syksyllä, joten sitä kannattaa suositella asiakkaille. Tulosta mainos seuraavasta verkkolukupiiristä kirjastoosi.

Hyvinvointia sävelin – tutustu uuteen oppaaseen

Musiikin hyvinvointivaikutukset kirjastopalveluissa -hankkeessa tuotettu Hyvinvointia sävelin – Opas musiikillisten tuokioiden pitämiseen kirjastoissa -materiaali on julkaistu. Hankkeen tavoitteena oli hakea uusia tapoja tehdä kirjastojen musiikkityötä kuntalaisille houkuttelevaksi, sekä mahdollisesti myös laajentaa palveluvalikoimaa ja poikkihallinnollista yhteistyötä ottamalla mukaan musiikkikasvatuksen ammattilaisia ja opiskelijoita.

Opas on koottu hankkeessa saatujen kokemusten jakamiseksi kirjastoväelle innostamaan ja rohkaisemaan käyttämään musiikkia erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja tuokioissa. Oppaan avulla musiikkia voi tuoda mukaan eri kohderyhmille lapsista ikäihmisiin. Hankkeessa olivat toteuttajina Oulun kaupunginkirjasto, Limingan kirjasto ja Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen koulutusohjelma. Hyvinvointia sävelin -oppaan löydät täältä.

kuvituskuva

Yhteishankkeet

Avi myönsi tänä vuonna valtionavustusta monelle usean kunnan yhteishankkeelle:
Ylivieskan kirjasto sekä muut Kiri- ja Tiekkö-kirjastot ja Reisjärven kirjasto: Yksiin -selvitys Oulun eteläisen kirjastoryhmän muodostamiseksi
Oulun, Iin ja Kuusamon kirjastot: Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä
Limingan, Kajaanin, Kalajoen, Kuusamon, Oulun ja Paltamon kirjastot: ”En oo koskaan yhtään kirjaa lukenut, enkä lue!” Rajoja rikkovat miehet ja pojat
Pyhäjoen ja Pudasjärven kirjastot: Kuten haluatte – asiakkaiden toiveet uusien kirjastotilojen suhteen
Kajaani ja Kainuun kirjastot: Tarinankertojat
Pyhäjoen ja Merijärven kirjastot: Kettu Repolainen kertoo – suomalaisia kansansatuja maahanmuuttajalapsille
Kempeleen, Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän kirjastot: Hyvän vanhuuden matkasaarnaajat kirjastoon

Haluatteko jakaa yhteishankkeen muistiot muillekin luettavaksi? Yhteishankkeille voidaan luoda KiTa-sivuille oma sivu, jolla saatte kertoa hankkeestanne. Sivulle on mahdollista lisätä hankkeen julkiset muistiot kaikkien luettavaksi. Hankesivu on julkinen hankkeen keston ajan ja se poistuu KiTa-sivuilta hankkeen päättyessä. Mikäli teillä on tähän tarvetta, laittakaa viestiä akeoulu(at)ouka.fi.

suositus digituesta kirjastossa

Vielä ehtii ilmottautua KiTa-päivään 9.5. kuulemaan mm. Päivi Litmanen-Peitsalalta, mitä YKN:n suosituksessa kirjastojen digituesta oikein sanotaan. Tule mukaan verkostoitumaan ja viettämään mukava päivä yhdessä alueen muiden kirjastolaisten kanssa. Ilmoittaudu 2.5. mennessä.

Kesän lukuhaasteet

Pohjoinen kesälukuhaaste
Pohjoisen lukuhaasteen pikkusisarus Pohjoinen kesälukuhaaste käynnistyy toukokuun puolivälissä. Haaste koostuu yhdeksästä hauskasta bingokohdasta, joita voi suorittaa kesän aikana. Haaste on suunnattu aikuisten lukuinnostusta herättämään. Yhdessä lasten Kirjakasvion kanssa lukuhaasteita voi suorittaa koko perheen voimin!

Kirjakasviokuvituskuva
Kesäkuun alusta elokuun loppuun voi jälleen haastaa itsensä lukemaan uudella tavalla! Lue kirjoja, joiden nimessä tai kansikuvassa on jokin kasvi, ja kerää oma Kirjakasviosi. Kesälukukampanja on tarkoitettu ensisijaisesti alakouluikäisille ja lapsiperheille, mutta sopii mainiosti muillekin.

Kesän lukuhaasteet ja materiaalit julkaistaan toukokuussa. Pysy kuulolla.

 

Keväisin terveisin,
Heidi ja Ake-työryhmä

Uutiskirje 3/2019 – Kirjasto Goes Digidigi

Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

KITA-päivä Goes digidigi, Ilmoittaudu mukaan!

KiTa-päivät goes DigiDigi 9.5.2019 Kalajoella. Kirjaston työntekijä, KiTa-päivät ovat juuri sinua varten. Tule tutustumaan Kalajoen uuteen kirjastoon ja tapaamaan työkavereita. Yhdessä ihmetellään myös mitä se DigiDigi oikeasti on.

Kirjastot mukana digitukipilotissa Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaa on yksi viidestä kansallisesta pilotointialueesta, jossa toimeenpannaan  Valtionvarainministeriön digituen mallin mukaista toimintaa. Digituen valtakunnallisena kehittämisen tukijana toimii Väestörekisterikeskus tiiviissä yhteistyössä Valtionvarainministeriön digitukitiimin kanssa. Pohjois-Pohjanmaan pilottia hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan liitto. Lisätietoa digituen alueellisista piloteista.

Palvelut digitalisoituvat nopeasti, osa kansalaisista ei pysy vauhdissa mukana ilman riittävää ja laadukasta laitteiden tai netin käytön tukea. Pohjois-Pohjanmaan Digituki  -pilotissa kehitetään kuntalaisten digitukea niin, että yhä useampi kansalainen kykenisi asioimaan itsenäisesti ja turvallisesti verkossa. Tavoitteena on sujuva arki digituen turvin. Digituella ehkäistään digisyrjäytymistä ja edistetään kansalaisten yhdenvertaista mahdollisuutta käyttää digipalveluita.

Kirjastot ovat osa digitukea antavaa verkostoa. Jokaisessa kirjastossa annetaan opastusta mm. kirjaston laitteisiin, verkkokirjastoon ja digitaalisiin aineistoihin. Useissa kirjastoissa järjestetään lisäksi digiopastuksia eri aiheista joko itse tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Digituki -pilotin tehtävänä on kehittää, tukea ja koordinoida digituen järjestäjien toimintaa ja käynnistää uusia kokeiluja tuen tarjoamiseksi. Pilotin verkostokoordinaattorit keräävät tietoa digituen toimijoista ja ovat yhteydessä mm. kirjastoihin. Paikallisen digituen verkoston tehtävänä on tunnistaa sähköisen asioinnin tarpeita, kehittää ja antaa tukea. Verkosto tekee yhdessä töitä, jotta alueen asukkaille olisi riittävästi tarjolla ja löydettävissä digituen palveluja.

eKirjasto

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueellinen eKirjasto on saanut mahtavasti näkyvyyttä julkisuudessa. Yhteensä eKirjastostamme julkaistiin alkuvuoden aikana yli 30 sanomalehtiartikkelia eri lehdissä ja asiasta uutisoitiin myös ainakin Ylen alueellisissa tv-uutisissa, Ylen verkkouutisissa, Yle Pohjois-Pohjanmaan radiokanavalla ja Radio Pookissa.

kuvituskuva

Tilastojen mukaan yhteiset e-palvelut on otettu hyvin vastaan. Asiakkaat näyttävät löytäneen e-aineistomme hyvin ja kaikkien palveluiden käyttömäärät ovat kasvussa. Ellibsissä kasvu on ollut ennakoitua voimakkaampaa. Tämä näkyy siten, että aineistot ovat hyvin lainassa ja varauksia on paljon. Muistetaan kuitenkin jatkaa e-aineistojen esittelyä ja markkinointia jatkossakin.

Alueelle painatetut e-kirjoja markkinoivat hyllypuhujat lähetettiin matkaan maaliskuun alussa. Hyllypuhuja on pieni pahvinen ”lätkä”, jonka voi kiinnittää tarrapinnastaan esimerkiksi hyllyn tai muun tason reunaan. Hyllypuhujan on tarkoitus kiinnittää asiakkaan huomio ja sen läheisyyteen voi laittaa esille myös muuta eKirjastoa markkinoivaa materiaalia.

Kiertonäyttelyitä tarjolla

Varaa helposti pystytettävä roll up -näyttely kirjastoosi! Tarjolla on kolme näyttelyä, joista Susikoira Roi -näyttely on heti vapaana. Unelma Jäämerestä – Petsamo kartoissa -näyttely on Oulussa vieraisilla Rovaniemen kaupunginkirjastosta ja saamme nyt tarjota sitä muille alueemme kirjastoille. Joni Skiftesvikin näyttely on varattu ensi vuoden keväälle asti, mutta lisävarauksia otetaan vastaan. Linkki kiertonäyttely-sivulle löytyy myös  materiaalipankin etusivulta. Emme peri näyttelyistä maksua, mutta lainaaja huolehtii näyttelyn kuljetuskustannuksista. Katso varausohje ja käy tutustumassa kiertonäyttely-sivuun. 

Katso Kirjasaari ja Kirjastosatoa

Viime vuoden parhaimmat lasten ja nuorten kirjat esiteltiin Kirjasaaressa ja uudistettu Kirjastosatoa esitteli aikuisten vuoden 2018 kirjallisuuden ja musiikin parhaimmistoa. Jos et päässyt tapahtumiin mukaan tai haluat fiilistellä niitä uudestaan, olethan huomannut katsoa tallenteet? Kirjasaaren tallenne löytyy täältä. Kirjastosatoa -tapahtumasta on yhteensä viisi tallennetta alkujuonnon kirjavinkeistä ja Anneli Kannosta TopMusiikkiin, runolautakuntaan ja  Minna Rytisaloon.

Muistathan ilmoittautua KiTa-päivään!

Terveisiä Oulusta,
Heidi ja AKE-työryhmä

PS. Kesäksi on tulossa Kirjakasvio-lukukamppis. Pysy kuulolla.

Uutiskirje 7/2018

Uutiskirje 7/2018
Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

Alueella tapahtuu –sivun päivittäminen

Alueella tapahtuu –blogisivu on meidän yhteinen kanava, jossa voitte kertoa kuulumisia alueelta. Sivulla julkaistaan myös Ake Oulun uutiskirjeet. Suunnitteluryhmä on jakanut sivun päivitysvastuuta alueelle seuraavasti:

tammi-maaliskuu Tiekkö
huhti-kesäkuu OUTI
heinä-syyskuu Kainet ja Sotkamo
loka-joulukuu Kiri ja Reisjärvi


Katso ohje bloggauksiin ja niiden lähettämiseen.

KiTa-sivusto on vielä osin rakenteilla ja sen materiaalipankki-puolta kohtasi pieni tekninen haaste, joka poisti näkyvistä osan materiaaleista. Haasteen selättäminen vie ensi vuoden puolelle. Voit kuitenkin käyttää kaikkea sivustolta tällä hetkellä löytyvää materiaalia ja ideoita hyväksesi jo nyt.

Mikä eKirjasto? -koulutukset

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjasto julkaistaan 8.2.2019. Osa e- palveluista on uusia ja Alueellinen eKirjasto –hanke/ Oulun kaupunginkirjasto järjestää koulutuksia neljällä paikkakunnalla. Tule kouluttautumaan eKirjaston palveluihin, jotta osaat kertoa niistä myös asiakkaille ja saamme yhteiset e-aineistot käyttöön sujuvasti.

koulutuspaikat
ke 16.1. Oulu
ti 22.1. Kuusamo
ke 23.1. Kajaani
to 24.1. Kajaani
ke 30.1. Ylivieska
to 31.1. Ylivieska
ti 5.2. Oulu

Ilmoittaudu nopeasti, joihinkin paikkoihin on osallistujamaksimi. Kaikki koulutukset ovat klo 9.30-16.00 ja ohjelma on sama. Oulussa, Kajaanissa ja Ylivieskassa järjestetään kaksi koulutuspäivää kussakin, jotta mahdollisimman moni pystyy osallistumaan. Jos et pääse paikalle, katso Oulun koulutus 5.2. joko suorana tai tallenteena ja tee e-palveluihin liittyvät työpajatehtävät. Tallenne ja linkki etätehtäviin tulee koulutusarkistoon.
Lisätieto: Ota työpajaosuuksia varten mukaan oma mobiililaite, mikäli mahdollista, sekä oma kirjastokortti ja PIN-koodi.

eKirjaston markkinointi

Yhteistä materiaalia eKirjaston markkinointiin on tekeillä. Materiaalit tulevat Kita-sivujen materiaalipankkiin. Tästä lisää tammikuun uutiskirjeessä.

Opi digitaitoja -itseopiskelumateriaali

Tammikuussa julkaistaan Kita-sivuston koulutuskalenterin alla Opi digitaitoja 1 ja 2 itseopiskelukokonaisuudet. Tavoitteena on kuukausittain kerrata ja oppia asiakaspalvelussa tarvittavia digitaitoja.

Tehtävien valinnassa on hyödynnetty kirjastoilta saatuja koulutustoiveita ja asiakkailta usein kuultuja neuvontapyyntöjä. Ensimmäisessä osassa käytetään pääosin kirjastonkoneita ja laitteita, toisessa älylaitteita kuten tablettia tai älykännykkää. Varmistakaa, että kirjastossanne on välineet tehdä tehtävät. Samaa välinettä voi käyttää asiakkaiden opastamiseen. Lisätietoa seuraavassa uutiskirjeessä.

Kaiva kalenteri esille ja merkkaa jo tiedossa olevia kevään koulutuksia:

Mikä alueellinen eKirjasto – yhteiset e-aineistot käyttöön
Koulutukset Kajaanissa, Kuusamossa, Oulussa ja Ylivieskassa. Katso aikataulu koulutuskalenterista. Koulutuksen järjestää Alueellinen eKirjasto -hanke, Oulun kaupunginkirjasto

Rati riti ralla – hyvinvointia musiikista
25.1.2019 klo 09:30 – 15:00 Oulun pääkirjasto, Pakkalan sali ja tapahtumatila Laituri
Koulutuksen järjestää Musiikin hyvinvointivaikutukset kirjastopalveluissa-hanke, Limingan kirjasto, Oulun kaupunginkirjasto

Kirjasaari
6.2.2019 klo 9.00-15.45 Oulun pääkirjasto, Pakkalan sali. Mahdollista osallistua myös etänä.
Vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjasatoa. Kirjailijavieraana Magdalena Hai. Ohjelma julkaistaan tammikuussa.

Kirjastosatoa
13.2.2019 klo 13-20 Oulun pääkirjastossa
Uudistettu Kirjastosatoa esittelee aikuisten vuoden 2018 kirjallisuuden ja musiikin parhaimmistoa. Mukana ovat ennennäkemättömänvahvasti lauta- ja konsolipelit. Osallistujat voivat tutustua kirjastonaineistoon niitä esittelevillä pisteillä. Halutessaan voi myös arpoa itselleenvinkin. Tapahtuma on avoin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kirjastojentyöntekijöille ja kirjastojen asiakkaille.

KiTa-päivä
Sokerina pohjalla: KiTa-päivä Kalajoella 9.5.2019. Kirjastossa tavataan, tullaan tutuiksi ja suunnataan yhdessä kohti tulevaisuutta. Kaikki joukolla mukaan.

Nyt tuli nälkävuoden mittainen uutiskirje tästä vuoden viimeisimmästä. Kiitos, kun jaksoit lukea ja olet mukana! Muista @vinkkaamo!

 

Uutiskirje 6/2018

Uutiskirje 6/2018
Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

Alueellinen eKirjasto

Alueellinen eKirjasto –hanke aloitti toimintansa heinäkuun alussa ja kaikki Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot ovat sitoutuneet mukaan yhteiseen eKirjastoon. Tällä hetkellä eKirjaston e-aineistopalvelukokonaisuutta koostetaan ja yhteistä alustaa rakennetaan. eKirjasto julkaistaan asiakkaille Lainan-päivänä 8.2.2019. Alueellinen eKirjasto tulee tarjoamaan samat e-aineistopalvelut sisältöineen kaikille Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen asiakkaille.

Alkuvuodesta 2019 järjestetään yhteensä kuusi koulutuspäivää Kajaanissa, Oulussa ja Ylivieskassa. Kaikkien koulutuspäivien sisältö on sama ja kaikki koulutuspäivät ja paikat ovat avoimia kaikille Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen henkilökunnan jäsenille. Koulutuksissa käydään läpi alueellisen eKirjaston sisältämät e-aineistopalvelut ja niihin liittyvät sovellukset sekä niiden käytön mahdollistavat laitteet. Tarkemmat tiedot koulutuksista löydät koulutuskalenterista.

eKirjaston markkinointi suunnitellaan koko alueelle ja voitte käyttää jaettavia markkinointimateriaaleja omassa asiakasmarkkinoinnissanne. Suunnitteilla oleviin markkinointimateriaaleihin kuuluvat muun muassa e-aineistopalveluiden markkinoinnin vuosikello sekä eKirjaston julisteet ja flyerit. Markkinointimateriaalit jaetaan Materiaalipankin kautta. Käynnistetään eKirjaston markkinointi yhdessä tammikuussa 2019, jotta asiakkaamme löytävät tarjoamamme e-aineistopalvelut mahdollisimman laajasti. eKirjaston etenemisestä, e-aineistokoulutuksista ja e-aineistojen markkinointimateriaaleista tullaan tiedottamaan lisää myös myöhemmin.

Vinkkaamon joulukalenteri

Vinkkaamon  ikioman joulukalenterin ensimmäinen luukku avautuu 1.12. lauantaiaamuna klo 9.00 vinkkaamon Instagramissa. Joulukalenteri on tänä vuonna tehty Oulun kaupunginkirjastossa.

Arvoituksellisessa joulukalenterissa jokaisen luukun takana piileksii emojien takana kirja. Hoksasitko? Älä kuitenkaan paljasta kirjan nimeä, vaan kirjoita kommenttiin jotain arvaamastasi kirjasta! Kirjaston henkilökuntakin voi osallistua kirjojen arvailuun. Luukkuun piiloutunut kirja paljastetaan aina illalla klo 20.

Mainostakaa ja linkittäkää Vinkkaamon joulukalenteria omilla somesivuillanne. Joulukalenteri syntyi tuumasta toimeen tarttuen, ensi kesäksi voimme koota hyvissä ajoin Vinkkaamon kesävinkit yhteisvoimin.

Pohjoinen lukuhaaste

Outi-kirjastot ovat kehittämässä Pohjoista lukuhaastetta, jonka julkaisu tapahtuu viikolla 3/2019. Lukuhaaste on nimetty Pohjoiseksi lukuhaasteeksi, jotta voitte helposti hyödyntää sitä kaikissa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kirjastoissa. Lukuhaasteesta tulee 25-kohtainen ja sen ohessa julkaistaan Outi-Finnassa myös vinkkejä eri haastekohtien suorittamiseen. Lukuhaasteelle luodaan Facebook-ryhmä ja Vinkkaamossa julkaistaan vinkkejä #pohjoinenlukuhaaste. Verkkoversion lisäksi suunnitellaan tulostettava bingo-muotoinen lukuhaaste kirjastoissa jaettavaksi.

Yhteiset materiaalit tulevat alkuvuodesta jakoon Kirjastossatavataan.fi-sivulle. Lisätietoja Pohjoisesta lukuhaasteesta antaa Minna Halonen minna.halonen(at)ii.fi

Ideavarasto

KiTa-sivujen materiaalipankissa on Ideavarasto, josta löydät ideoita ja vinkkejä kirjastosi toimintaan. Toivomme Ideavaraston muotoutuvan paikaksi, jossa kaikki alueen kirjastot jakavat omia käytäntöjään ja ideoitaan. Ilmoita siis oman kirjastosi hyvä idea mukaan Ideavarastoon tällä lomakkeella. Voit laittaa julkaistavaksi esim. tapahtumareseptin, ryhmäkäynnin tuntisuunnitelman, kampanjan, kilpailun, hyvän käytänteen tai mitä vain ideoita joita haluat jakaa.

Iloa ja innostusta lähettävät Oulun suunnasta
Raisa Laitala
Riikka Sirviö
Ritva Nikola

Uutiskirje 5/2018

Uutiskirje 5/2018
Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

Kirjastonjohtajien verkostoitumistapaaminen

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen johtajien verkostoitumistapaaminen pidettiin 3.-4-10.18 Paljakassa. Kaksipäiväiseen tapahtumaan osallistui 27 henkilöä, joista kunnankirjaston johtajia oli 22, lisäksi mukana oli Avilta kirjastotoimentarkastaja Merja Kummala-Mustonen ja Ake-työntekijöitä. Päivien tunnelma oli eloisa ja iloinen.

Paljakassa perustettiin Ake suunnitteluryhmä, jonka tehtävä on miettiä yhteisiä linjoja ja tapoja tehdä yhteistyötä. Suunnitteluryhmässä on edustus kaikista neljästä kimpasta ja yksittäisistä kirjastoista mukana on Sotkamo. Suunnitteluryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran marraskuun lopulla. KiTa-päivät järjestetään jatkossa kaksi kertaa vuodessa, seuraava KiTa-päivä pidetään Kalajoella. Kirjastonjohtajien verkostoitumistapaaminen pidetään jatkossa aina syyskuussa.

Kirjastossa tavataan – alueellinen yhteistyö. Heidi Karhun esitys.

Torstaina työskenneltiin fasilitaattori-kirjastonhoitaja Maija Karvosenojan ohjaamana ja mietittiin yhdessä mitä alueellinen kehittämistehtävä tarkoittaa, miten se näkyy kirjastoissa ja mitä siltä odotetaan. Yhteistyön pohjaksi syntyi viisi teemaa: Viestintä, tasa-arvoiset palvelut, verkostoituminen, koulutukset ja osallistaminen. Suunnitteluryhmä lähtee jatkotyöstämään ryhmätöiden koostetta ja sitä käytetään alueellisen kehittämistyön pohjana.

Katso koonti ryhmätöistä

Perjantaiaamun Jouni Pääkkölä aloitti pohdinnalla yleisten kirjastojen yhteisestä suunnasta. Voisiko meillä tulevaisuudessa olla yhteinen kehittämissuunnitelma, yhteinen asiakaspalvelutavoite, yhteinen osaamistavoite tai yhteinen Finna?

Yhteistyö! Jouni Pääkkölän esitys

Alueellisen eKirjasto-hankkeen hanketyöntekijä Raisa Laitala kertoi kuulumiset hankkeen etenemisestä ja sovimme yhdessä kirjastonjohtajien kanssa yhteisen eKirjaston tavoitteista ja perustamisesta. Alueellinen eKirjasto aloittaa näillä näkymin toimintansa helmikuussa 2019. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisille kirjastoille on lähetetty erillinen kutsu sitoutua mukaan toimintaan.

Alueellinen eKirjasto Raisa Laitalan esitys

Merja Kummala-Mustonen piti Paljakassa hanke-infon ja tämän jälkeen hankkeita pohdittiin ryhmissä. Päivän saldona kotiin viemisiksi lähti yhteisiä hankeideoita muun muassa lasten, nuorten ja lapsiperheiden lukemaan innostamisen tueksi, kirjaston prosessien kehittämisestä ja suunnittelusta. Hankehakemukset tulee jättää viimeistään 3.12.18. Muistattehan jättää hakemukset ajoissa!

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista. Merja Kummala-Mustosen esitys

Muistathan liittyä postituslistalle! Lähetämme vielä tämän vuoden aikana uutiskirjeen suoraan kirjastojen sähköpostiin, mutta jatkossa tiedot kulkevat postituslistan kautta.

Syysterveisin
Heidi Karhu

Uutiskirje 4

Uutiskirje 4/2018
Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

KiTa-päivien tunnelmia

Alueemme ensimmäinen KiTa- eli Kirjastossa Tavataan -päivä järjestettiin Oulussa 19.9.18. Koulutus- ja verkostoitumispäivään osallistui noin 60 kirjastolaista ympäri Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun. Päivän aikana osallistujat kiersivät rasteilla, joissa pääsivät tutustumaan muun muassa Iin kirjaston Pelastetaan iltasatu-hankkeeseen, Haapajärven tapahtuma-arkkuihin ja VR-laseihin. Kaikille osallistuneille on lähetetty palautelomake täytettäväksi, mutta ainakin suullisten kommenttien perusteella päivä oli antoisa, oli mukava päästä keskustelemaan kollegoiden kanssa ja rastien sisällöt olivat käytännön läheisiä. Olkaa kuulossa, seuraavan KiTa-päivän ajankohta ja paikka julkaistaan tammikuussa!

Kuvia KiTa-päivältä

Ake LaNu-työryhmä

Alueellinen lasten ja nuorten kirjastopalveluiden kehittämistyöryhmä, lyhyemmin Ake LaNu-työryhmä, kokoontui toisen kerran 25.9. Oulun pääkirjastossa. Työryhmän kokouksessa oli mukana Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen, joka kertoi työryhmän jäsenille peruspalvelujen arviointiraportin tuloksista aiheella Kirjastopalvelut lasten lukemisen ja lukutaidon edistäjänä, peruspalvelujen arviointia. Valveen sanataidekoulun vastaava sanataideopettaja Anna Anttonen innosti työryhmän jäseniä elävöittämään ryhmäkäyntejä sanataiteen keinoin osiossaan Sanataidetta takataskussa: Ideoita ja maistiaisia kirjastolaisille. Kokouksessa esiteltiin myös Kirjastossa Tavataan -sivuja, kerrottiin Yhteisellä asialla – miten kirjasto voi tukea erityisopettajaa työssään -koulutuksen työpajojen annista ja päätettiin työryhmän tulevat tavoitteet. Lisää tietoa työryhmän toiminnasta ja suunnitelmista löytyy kirjastossatavataan.fi-sivuilta.

Muistathan liittyä postituslistalle! lähetämme vielä tämän vuoden aikana uutiskirjeen suoraan kirjastojen sähköpostiin, mutta jatkossa tiedot kulkevat postituslistan kautta.

Yhteistyöterveisin
Heidi Karhu

Uutiskirje 3

Uutiskirje 3/2018
Alueellinen kehittämistehtävä Ake Oulu
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot

Kirjastossa tavataan

Kesän aikana valmistui kaksi tärkeää asiaa: Toimintasuunnitelma 2018-2019 ja Kirjastossa Tavataan -sivusto. Toimintasuunnitelma perustuu kuuteen lähtökohtaan ja näitä lähdetään yhdessä toteuttamaan KiTa-päivänä ja Paljakassa.

Toivotamme teidän kaikki Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen henkilökunnan yhteinen sivuston käyttäjiksi. Osoite on helppo muistaa: www.kirjastossatavataan.fi.

Jatkossa sivustolta löytyvät alueen yhteiset asiat, esim. koulutuskalenteri, tietoa hankkeista, toiminnan esittelyä, uutiskirje ja materiaalipankki. Materiaalipankista kohdasta ”Eväitä opiskeluun” löytyy opetusmateriaaleja, joita asiakkaat voivat käyttää omatoimisesti. Kohdasta ”Kirjastoille” puolestaan löydät julisteita, jaettavia materiaaleja ja opetusmateriaaleja. Lisäämme sivustoille aineistoa pikkuhiljaa. Jotta saat parhaiten tiedon kaikista näistä asioista, suosittelemme liittymistä sivuston postituslistalle.

Myös sinun kirjastosi voi tuottaa sivustolle aineistoa. Alueella tapahtuu-osioon kaivataan kuulumisia ja alueen omia toimittajia. Onko teillä menossa yhteishanke toisen kunnankirjaston kanssa, tarvitsetteko alustan hankkeen aineistoille? Tuottaako kirjastosi kaikille hyödyllisiä mainosjulisteita? Laita näistä viestiä yhteydenottolomakkeen kautta.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjaston työntekijä, KiTa-päivä on juuri sinulle

Keskiviikkona 19.9 järjestetään KiTa-päivä. Tunnetko kirjastokaverisi ympäri Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun? Onko alueellinen kehittämistehtävä sinulle vielä outo asia? Tule mukaan verkostoitumaan, jakamaan osaamistasi ja vinkkejäsi, tutustumaan uusiin työkavereihin. Mukana muun muassa Pike-kirjastojen tuunausvinkit, Iin kirjaston Pelastetaan iltasatu ja loppuhuipennuksena Iikka Kivi!

Nyt kaikki ilmoittautumaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kirjastojen henkilökunnan verkostoitumis- ja koulutuspäivään. Voit osallistua myös vain osaan päivästä. Sovithan osallistumisestasi esimiehesi kanssa.

Alueen kirjastonjohtajien verkostoitumistapaaminen

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastonjohtajien oma verkostoitumistapaaminen järjestetään 3.-4.10 Paljakassa. Virallinen ohjelma ja ilmoittautuminen julkaistaan syyskuun alussa, ole siis kuulolla! Päivien aikana muun muassa mietitään mitä alueellinen kehittäminen tarkoittaa oman kirjaston kannalta ja miten voisimme lisätä yhteistyötä, sovitaan yhteisen ekirjaston budjetista ja suunnitellaan hankehakemuksia. Ennakkotehtävänä voitte jo nyt miettiä yhdessä kirjastojenne henkilökunnan kanssa hankeideoita, joita voisitte lähteä yhdessä muiden alueen kirjastojen kanssa hakemaan. Tämän vuoden hankehaussa etusijalla on varhaiskasvatus ja monilukutaito.

Syksyn koulutukset

Syksyn täydennyskoulutukset löytyvät Kirjastossa Tavataan -sivuston ylävalikosta kohdasta Koulutuskalenteri. Koulutuksia järjestetään Oulussa, Kajaanissa ja Nivalassa. Osa koulutuksista lähetetään etänä. Keväällä tehty täydennyskoulutuskyselyn kooste löytyy oheisesta linkistä. Täydennyskoulutuskysely toimii pohjana vuoden 2018-2019 täydennyskoulutussuunnitelmalle. Digikoulutuksen, mediakasvatuksen ja sisältökoulutuksen tarve korostui kyselyssä ja niihin panostetaan tulevissa koulutuksissa. Taydennyskoulutuskysely2018

Alueellisen lasten ja nuorten kehittämistyöryhmä kokoontui ensimmäisen kerran Oulussa 4.6. Muistion löydät työryhmän sivulta.

Alueellisen e-kirjasto-hanke on päässyt hyvään vauhtiin hanketyöntekijä Raisa Laitalan johdolla. Ohjausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 23.8. Ohjausryhmässä Kiri- ja Tiekkö-kimppoja edustaa Kirsi Nahkanen, OUTI-Kirjastoja Minna Halonen ja Kainet-kirjastoja Päivi Ojala, Oulusta mukana ovat Heidi Karhu ja Jouni Pääkkölä sekä teknistä ja markkinointiosaamista tuovat Soile Hirvasniemi, Maria Holappa ja Johanna Varanka. Syyskuussa Raisa vierailee kimppojen kokouksissa ja Paljakassa jatketaan neuvotteluja.

Vinkkaamo on nyt myös Youtubessa! Instagramin vinkkien lisäksi Youtubesta löytyy vinkkausvideoita. Etsimme päivittäjiä molempiin kanaviin. Päivitystunnukset voi pyytää: elina.kauppila@ouka.fi.

Valtakunnallisia kuulumisia

Kaikki kehittämistehtävää hoitavat kirjastot on kutsuttu 4.-5.9 Opetus- ja kulttuuriministeriön kuulemistilaisuuksiin, joissa keskustellaan miten ensimmäinen vuosi lähtenyt käyntiin ja suunnitellaan seuraavaa vuotta. Oulusta tapaamiseen osallistuvat kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä ja kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhu. Valtakunnallinen kehittämisyksikkö puolestaan on kutsunut kaikki ake-koordinaattorit Pasilaan 6.9, aiheena tuolloin on etälähetykset ja ake-toiminnan kuulumiset. Oulusta osallistuvat Heidi Karhu, Elina Kauppila, Riikka Sirviö ja Jenni Kemppinen.

Muistathan liittyä postituslistalle! lähetämme vielä tämän vuoden aikana uutiskirjeen suoraan kirjastojen sähköpostiin, mutta jatkossa tiedot kulkevat postituslistan kautta.

tapahtumarikasta syksyä
Heidi Karhu