Merja Kummala-Mustonen.

Kirjastojen tiedolla johtamisen välineitä etäkoulutuksena

Lapin aluehallintovirastossa kokeiltiin loppuvuodesta 2018 uudenlaista tiedolla johtamisen koulutusta. Hyvin sujuneen kokeilun jälkeen toimintatapaa päätettiin levittää. Pohjois-Suomen ja Lapin AVIt järjestivät kirjaston tiedolla johtamisen työpajoja skypellä yhdessä helmi-maaliskuussa 2019.

Koulutuskokonaisuus muodostui kahdesta kolmituntisesta osasta, joilla oli eri sisältö.  Molempia osia järjestettiin yhteensä kolme. Yhteen työpajaan otettiin enintään 10 osallistujaa.

Koulutuksen tavoitteena oli tutustuttaa osallistujat tiedolla johtamiseen ja erilaisiin tietolähteisiin, kuulla kokemuksia erilaisista kunnista ja kirjastoista, miten niissä tiedolla johtamista tehdään ja oppia hyvistä esimerkeistä sekä opetella skypen käyttöä oppimisympäristönä. Työpajoissa opeteltiin arvioimaan oman kirjaston tilannetta ja tulevaisuuden haasteita etsimällä tietoa eri järjestelmillä ja soveltamalla tietoa käytäntöön. Koulutus rakentui pääosin lyhyestä tietolähteen esittelystä esim. valtakunnallisen asiakaskyselyn raportointialusta, sen käytön omatoimisesta harjoittelusta ja tulosten yhteisestä jakamisesta skypen välityksellä.

Koulutuksen runkona käytettiin kirjastolain (1492/2016) pykäliä, kuten Etelä-Suomen AVIn tekemässä arviointijulkaisussa.

Käytimme seuraavia tiedonlähteitä:
Yleisten kirjastojen käyttäjäkysely 2018
Yleisten kirjastojen tilastotietokanta
Peruspalvelujen arviointi
Kouluterveyskysely
Yleisten kirjastojen hankerekisteri
Laki yleisistä kirjastoista
Hallituksen esitys laiksi yleistä kirjastoista

Työpajoihin ilmoittautui yhteensä 25 osallistujaa, suurin osa Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta. Itseäni ilahdutti eniten osallistujien aktiivisuus. Kaikki olivat innolla mukana keskustelemassa, tekemässä tehtäviä ja ryhmätöitä sekä kokeilemassa monelle uutta tekniikkaa. Kouluterveyskysely oli suurimmalle osalle ennestään tuntematon tiedonlähde ja etenkin se, että sieltä löytyi kirjastoa kiinnostavaa tietoa koululaisten lukuharrastuksesta. Tutummista tietolähteistä (asiakaskysely, kirjastotilastotietokanta) osallistujat löysivät jopa juuri sen hetken todelliseen tarpeeseen sopivaa aineistoa. Keskustelu oli vilkasta ja ongelmia ratkottiin yhdessä.

Myös palaute koulutuksesta oli erittäin positiivista. Koulutus kaikilta osin sai keskiarvon yli 4 (asteikolla 1-5). Erityisesti kiiteltiin toiminnallisuutta, osallistamista ja ryhmätöitä, ettei ollut pelkkää luentojen kuuntelua kuten etäkoulutukset yleensä. Samankaltaisia lyhyitä toiminnallisia etäkoulutuksia toivottiin lisää.

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto