Kirjaston materiaalia perheille

Sotkamon kirjasto neuvolassa

Sotkamon lastenneuvolassa järjestetään noin kymmenen kertaa vuodessa ryhmäneuvola. Ryhmäneuvola on tarkoitettu perheille, joilla on noin kymmenen kuukauden ikäinen vauva.  Neuvolan ajatuksena on tutustuttaa saman ikäisten vauvojen vanhemmat toisiinsa. Kirjastonhoitajan vierailua toivottiin neuvolan puolelta.

Alkuun neuvolassa oli mukana myös ensihoitajaksi opiskeleva henkilö, joka kertoi lasten ensiavusta. Muutaman kerran vieraili päivähoidon päällikkö kertomassa päivähoidosta. Satunnaisesti on sitten myöhemmin ollut muitakin opiskelijoita puhumassa esim. päihteettömyydestä. Pääsääntöisesti viime vuosien aikana olen ollut ainoa vierailija ryhmäneuvolassa. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, etteivät käyntini ole ihan turhia olleet, kun aina pyydetään uudestaan. Terveydenhoitaja kertoo myös lasten ruokailusta, nukkumisesta yms. ajankohtaisista asioista.

Kirjaston materiaalia perheille

Minun käyntini on muodostunut seuraavanlaiseksi:
– esittelen itseni ja kerron omat lapseni ja lapsenlapseni (eli kokemusta lapsille lukemisesta riittää!)
– minulla on mukana vauvojen kirjoja, jotka ovat vapaasti luettavissa ja maisteltavissa neuvolan aikana
– kerron missä kirjasto on ja miten kirjastoauto kiertää
– kerron kirjahankinnan painopisteistä, eli, vakuutan että lastenkirjoja hankitaan riittävästi ja niiden kuntoa seurataan (samalla ”kiellän” korjaamasta revenneitä kirjaston kirjoja itse)
– esittelen kirjaston nettisivut, verkkokirjaston sekä ’Lue lapselle’ –sivuston.
– mainitsen lapsen kielen kehityksen suuntaviivoja ja kannustan lukemaan, loruilemaan ja laulamaan lapsen kanssa
– lopuksi tai välilläkin loruilemme yhdessä jonkun helpon lorun tai laulamme yhdessä
– yritän viritellä keskustelua lukemisesta kyselemällä vaikkapa omia lapsuudenaikaisia suosikkikirjoja tai omia kokemuksia aikaisempien lasten kanssa lukemisesta – joskus syntyy vilkkaitakin keskusteluja

Ryhmässä on vaihteleva määrä vauvoja – muutama äiti on sitten tullut kirjastoon ’siksi kun sinä käskit’, eli on sillä ollut vaikutusta kirjaston käyttöön.

Helena Voutilainen
kirjastonhoitaja
helena.voutilainen (a) sotkamo.fi