AVI:n etäkahvit

Toukokuun etäkahveilla Heidi Petrov ja Mervi Vaara esittelevät Oulun ja Raahen nuorten lukutaitoyhteistyön toimintamallit ja Minun kirjastoni -hankkeen tulokset. Lisäksi käydään läpi mm. lyhyt tilastokatsaus ja AVI:n ja AKE:n ajankohtaisia asioita Merja Kummala-Mustosen johdolla.

AKE ja AVI vuorottelevat alueen kirjastoille suunnattujen etäkahvien järjestämisessä. Etäkahveilla käydään läpi ajankohtaisia aiheita, hanke-esittelyjä ja kirjastojen kuulumisia. Teams-linkit AVI:n kokouksiin tulevat erillisenä sähköpostina ja julkaistaan AKE Oulun Teamsin Kahvihuone-kanavalla.

152 – Lupa vinkata! – Työkaluja vinkkaajan agenttisalkkuun

Oulussa järjestetään helmikuussa lähiopetuksena koko päivän kestävä koulutus Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen kirjavinkkareille. Lupa vinkata! järjestetään samansisältöisenä lähikoulutuksena myös Kajaanissa syyskuussa 2023. Koulutus sopii niin konkareille kuin aloittelevillekin vinkkaajille.

Vinkkauskoulutuksessa keskitymme jännittämisen hallintaan, oman tyylin löytämiseen, heittäytymiseen ja vuorovaikutuksen rakentamiseen. Tarjoamme myös työkaluja vinkkaajan agenttisalkkuun.

Koulutuksen tavoitteena on rohkaista kirjavinkkareita elämyksellisen vinkkaustilanteen luomiseen ja oman esiintyjäminän löytämiseen.  – Jutta Laino-Tabell, Ohjaamo®

Ohjelma

klo 9.30 Älä kieltäydy kahvista: Aamukahvit

klo 10–10.15 Elämysagentit Vaaran vyöhykkeellä

Agenttien tervetulotoivotus! Elämysagentit esittäytyvät: M (Mervi Vaara), Agentti PeKURI (Maija Koivulampi), AKEntti Janna Harva (Hanna Jarva), Agentti HiukkaVAARA (Minna Pulkkinen) ja Agentti Rita Harju (Tuija Polo-Koret).

klo 10.15–11.30 Kirjavinkkaaja esiintyjänä

Kouluttajana vieraileva agentti Jutta Laino-Tabell (etäyhteys).

Jutta on innostava ja asiantunteva kouluttaja, työnohjaaja, draamapedagogi, kehittäjä ja järjestöosaaja, jolla on 22 vuoden kokemus erilaisista viestintä- ja koulutustöistä. Lisätietoa Jutasta ja Ohjaamo®-koulutuksista saat nettisivuilta.

Tunnin luennossa keskitymme esiintymistilanteen vuorovaikutukseen. Kuinka vinkkaajan esiintyjäkuva vaikuttaa tilanteisiin? Miten esiintyminen ja ilmaisu vaikuttaa osallistujien kohtaamiseen. Kuinka kontakti rakennetaan, miten ryhmä otetaan haltuun?

klo 11.30–12.45 Kun kahvit eivät riitä: Omakustanteinen lounas

klo 12.45–13.15 Lupa jännittää! 

Vertaistukea ja ajatuksia esiintymisjännityksestä. Esikeskustelijoina Hanna Jarva, Elina Kanerva ja Minna Pulkkinen.

klo 13.15–14.15 Q:n Vinkkauspussi  

Työkaluja, tekniikkaa ja kokeiluja vinkkaajaan agenttisalkkuun.

  • Sanataide vinkkauksissa, Hanna Jarva
  • Bee-Bot -vinkkaus, Anniina Glad ja Reetta Kähkönen
  • Luokassa – Lööppivinkkaus ja lukupiirit, Tuija Polo-Koret

klo 14.15–14.45 Afternoon tea with M.: Iltapäiväkahvit 

klo 14.45–15.30 Häpeä saa odottaa  

Heittäydytään improvisaatioharjoitusten vietäväksi Maija Koivulammen kanssa.

klo 15.30–15.45 Elä(ydy) ja anna toisten lukea! 

Koulutuksen yhteenveto ja lopputervehdys.

Koulutus toteutetaan vain lähikoulutuksena. Mukaan Oulun koulutukseen mahtuu 50 osallistujaa.

Ilmoittaudu tästä linkistä 3.2. klo 15 mennessä.

Nuortenosastolle! -Liboppikurssin opintopiiri osa 3

Nuortenkirjastotyön opintopiiri Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastolaisille!

Liboppiin, kaikkien kirjastolaisten yhteiselle etäoppimisalustalle, on avattu alkuvuodesta nuortenkirjastotyön kurssi nimeltä Nuortenosastolle! Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka kohtaavat kirjastotyössään nuoria. Kurssi keskittyy nuorten vapaa-ajankirjastopalveluihin, eli koulu- ja oppilaitosyhteistyö ei kuulu tähän kokonaisuuteen. Sisältöinä kurssilla ovat mm. nuorten kohtaaminen, nuortenosaston aineistot ja tapahtumat sekä yhteiskehittäminen. Kokonaisuuden suorittamiseen menee noin kaksi työpäivää, mutta sisällöistä voi toki myös poimia itseä kiinnostavia osioita.

Nyt tähän kurssiin liittyen Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastolaisille on suunniteltu pidettäviksi kolme opintopiirikertaa. Näissä opintopiireissä voi keskustella kaikesta nuortenkirjastotyöhön liittyvästä. Libopin kurssia ei ole pakko olla suorittettuna ennen ensimmäistä opintopiiriä, mutta kurssia tulisi olla alkanut suorittaa. Opintopiireissä on mukana Seinäjoen Ertestä Mervi Heikkilä. Lisäksi mukana on Libopin Nuortenosastolle! -kurssin luennoitsijoita sekä Oulun Akesta Laura Liikavainio ja AKE Lapista Riina Mattila.

Opintopiirit toteutuvat, jos ilmoittautuneita tulee vähintään 10.

Opintopiirit (kuhunkin ilmoittaudutaan erikseen):

12.4. klo 12-13 Johdanto-osiosta keskustelua ja orientoitumista aiheeseen, yleistä keskustelua nuortenkirjastotyöstä ; mukana Anna Pöyhönen

22.4. klo 12-13 Nuorten kohtaaminen ja nuortenosaston aineistot, mukana Merja Lundén ja mahdollisesti Merja Kauppinen.

13.5. klo 12-13 Tapahtumat ja yhteiskehittäminen, mukana Sanna Näätänen ja Anna Pöyhönen.
Ilmoittaudu 13.5. kokoontuvaan opintopiiriin 12.5. mennessä.

Lisätietoja:
Laura Liikavainio laura.liikavainio(a)ouka.fi ja Riina Mattila riina.m.mattila(a)rovaniemi.fi

Lisätietoja Libopin Nuortenosastolle! kurssista: 

Kurssin on laatinut Seinäjoen kaupunginkirjasto, lasten ja nuorten lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallinen erityistehtävä, eli Seinäjoen Erte. Kurssin videoilla luennoitsijoina toimivat nuortenkirjastotyön ammattilaiset ympäri Suomea: kirjastopedagogi Anna Pöyhönen Espoon kaupunginkirjastosta, kirjastovirkailija Merja Kauppinen Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta, kirjastonhoitaja Sanna Näätänen Limingan kunnankirjastosta sekä kirjastonhoitaja Merja Lundén Turun kaupunginkirjastosta.

Kurssi löytyy Libopista Kirjastojen yhteiset -kurssikategoriasta. Pääset kurssille kurssiavaimella sjkerte. Jos et ole vielä rekisteröitynyt Liboppiin, se onnistuu liboppi.fi -etusivulla kirjaudu-painikkeen takaa. Tarkemmat ohjeet löydät esimerkiksi tältä videolta.

Nuortenosastolle! -Liboppikurssin opintopiiri osa 2

Ilmoittaudu 22.4. kokoontuvaan opintopiiriin 20.4. mennessä.

13.5. klo 12-13 Tapahtumat ja yhteiskehittäminen, mukana Sanna Näätänen ja Anna Pöyhönen.

Lisätietoja:
Laura Liikavainio laura.liikavainio(a)ouka.fi ja Riina Mattila riina.m.mattila(a)rovaniemi.fi

Lisätietoja Libopin Nuortenosastolle! kurssista: 

Kurssin on laatinut Seinäjoen kaupunginkirjasto, lasten ja nuorten lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallinen erityistehtävä, eli Seinäjoen Erte. Kurssin videoilla luennoitsijoina toimivat nuortenkirjastotyön ammattilaiset ympäri Suomea: kirjastopedagogi Anna Pöyhönen Espoon kaupunginkirjastosta, kirjastovirkailija Merja Kauppinen Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta, kirjastonhoitaja Sanna Näätänen Limingan kunnankirjastosta sekä kirjastonhoitaja Merja Lundén Turun kaupunginkirjastosta.

Kurssi löytyy Libopista Kirjastojen yhteiset -kurssikategoriasta. Pääset kurssille kurssiavaimella sjkerte. Jos et ole vielä rekisteröitynyt Liboppiin, se onnistuu liboppi.fi -etusivulla kirjaudu-painikkeen takaa. Tarkemmat ohjeet löydät esimerkiksi tältä videolta.

Nuortenosastolle! -Liboppikurssin opintopiiri osa 1

Ilmoittaudu 12.4. kokoontuvaan opintopiiriin 7.4. mennessä.