Oulun Ake-työryhmästä Riikka Sirviö ja Laura Similä kävivät tutustumassa Lumijoen ja Limingan kirjastoihin marraskuussa. Olipas mukava käydä katsomassa, mitä muihin kirjastoihin kuuluu!
Alueelliseen kehittämistehtävän yksi tavoite on edistää alueen kirjastojen keskinäistä yhteistyötä. Yksi osa tätä on tutustua kirjastojen toimintaan tutustumiskäynneillä. Oulun Ake-työryhmä kiertää jokaisessa alueen kunnassa seuraavan parin-kolmen vuoden aikana.
Ensimmäisenä suuntasimme Lumijoelle, jossa meidät otettiin innolla koko kirjaston väen voimin vastaan. Lumijoella on töissä kaksi henkilöä, mutta innokkuutta siellä oli sitäkin enemmän.
Oli mukava huomata, että vähällä väellä ja kaiken muun työn ohella kirjastosta löytyi innostusta toteuttaa jos jonkin moista. Se juttu, mikä Lumijoelta jäi yksittäisenä kivana asiana, oli lainattavat skeittilaudat. Niitä oli lainattavissa useita kappaleita tietysti kypärien kera.
Lounaan jälkeen suuntasimme Liminkaan. Limingan kirjaston tilat ovat kyllä mahtavat! Aineistot oltiin järjestetty mielenkiintoisesti ja erilaisia lukusoppeja löytyi niiden keskeltä. Kuvittelin jo jääväni niihin lukemaan tuntikausiksi.
Limingan lainattavien esineiden kirjo oli myös laaja: lumikenkiä, koripalloja ja jalkapalloja sekä kausikortteja paikallisiin urheilupeleihin. Kyllä meiltä yleisistä kirjastoista löytyy lainattavia esineitä laidasta laitaan. Perinteisen aineiston lisänä se onkin hieno juttu.
Syksyisillä Limmi Festeillä Limingan kirjastossa olivat vierailleet Tatu ja Patu. Lapset olivat festien aikana rakentaneet superhienon ihmekojeen. Tässäpä onkin idea, jota on helppo toteuttaa omassa kirjastossa askarrellen kierrätysmateriaaleista lasten kanssa.
Lapset olivat myös miettineet tarkkaan Limingan kirjaston ihmekojeelle käyttötarkoitukset.
Parasta antia vierailujen aikana oli tutustua Lumijoen ja Limingan kirjastolaisiin. Yhteydenpito ja yhdessä tekeminen helpottuvat heti kun me alueella tunnemme toisemme. Toki vierailun aikana esittelimme paljon Ake-toimintaa ja kerroimme kuulumisia, mutta päivän paras anti oli kuulla, mitä alueella tapahtuu. Seuraavaksi suuntaamme Ritun kanssa Iihin joulukuun aikana. Odotamme innolla!
Laura Similä
Kirjastonhoitaja