Kerrotaan yhdessä kestävästä kirjastosta

Kirjasto on kestävä, kirjasto kestää. Kirjastoissa on kautta aikain tehty työtä kestävän kehityksen hyväksi. Jo kirjaston peruslähtökohta, lainaaminen, on kiertotaloutta parhaimmillaan!

Mutta tietävätkö asiakkaat ja yhteistyökumppanitkin, mitä kirjastoissa on tehty ja tehdään koko ajan ympäristöasioiden eteen? Miten kirjaston kestävän kehityksen työstä voisi viestiä helposti ja tunnistettavasti ulospäin?

Oulun kaupunginkirjaston Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä -hankkeessa on kevään 2020 aikana suunniteltu Kestävä kirjasto -konsepti kirjastojen ympäristöviestinnän tueksi. Konseptiin kuuluvat logon ja julkaisupohjien ohella kaikkien jätteiden lajitteluopasteet sekä ns. hoksautustarrat, joiden avulla asiakkaita ja myös henkilökuntaa voidaan herätellä ympäristötietoiseen ajatteluun. Julkaisupohjia voidaan käyttää vaikkapa ympäristöaiheisista tapahtumista ja tilaisuuksista tiedottamiseen. Hoksautustarroilla taas viestitään mm. maltillisesta tulostamisesta tai säästeliäästä veden käyttämisestä. Tärkeintä on käyttää konseptia säännönmukaisesti kaikessa ympäristöviestinnässä – näin asiakkaiden ja henkilökunnan ympäristötietoisuus lisääntyy. Samalla myös kirjastojen ekotyö saa ansaitsemaansa huomiota ja profiili vastuullisena toimijana vahvistuu.

Kestävä kirjasto -konseptiin kuuluu myös opasteita lasten Vihreä lukutoukka -ympäristökasvatushyllyn perustamista varten. Hyllyä pilotoitiin hankkeen aikana Iin kirjastossa. Ajatuksena Vihreä lukutoukka muistuttaa Selkis-hyllyä: eri luokissa oleva ympäristöaiheinen aineisto on kerätty yhteen hyllyyn, josta asiakkaan on helppo löytää etsimänsä yhden luukun periaatteella. Hylly teettää ehkä enemmän töitä kirjaston henkilökunnalle, mutta asiakkaita se palvelee toivon mukaan hyvin.

Kestävä kirjasto -viestintälinjan lisäksi hankkeessa laadittiin ohjeet etäkokousten ja -koulutusten järjestämistä ja niihin osallistumista varten. Myös lasten ja nuorten ympäristöaiheisista kirjoista tehtiin lukuvinkkilistoja.

Kaikki materiaalit ovat vapaasti AKE-alueemme kirjastojen käytettävissä. Ilmeen on suunnitellut graafinen suunnittelija Riitta Marjusaari Monetralta. Vihreä lukutoukka on Susanna Harlen käsialaa. Ne löytyvät Teamsista Kirjasto AKE Oulu -tiimin Yleinen-kanavan tiedostoista Kestävä kehitys -kansiosta. On erittäin suotavaa ja toivottavaa, että kirjastot ottavat matskut haltuunsa ja käyttävät niitä monipuolisesti viestintänsä apuna. Kukaan ei tiedä kirjaston ympäristötyöstä, jos siitä ei itse viestitä ulospäin. Viedään yhdessä viestiä kestävästä kirjastosta eteenpäin! Meillä on, mistä kertoa.

Salla Kananen
Hanketyöntekijä

Ake-etäkahvit

Oulun Aken etäkahvit koko alueen kirjastohenkilökunnalle. Tarkoituksena on olla matalan kynnyksen vertaisverkko, joissa voi vaihtaa ajatuksia ja saada ideoita sekä tukea kollegoilta. Tämän kerran aiheena AVI:n kehittämishankkeet ja Ake-toiminnan hakemus vuodelle 2020.

Etäyhteys: kirjasto.adobeconnect.com/kahvihuone