Pohjoisen kirjastot -verkostoitumiswebinaari

Tervetuloa Pohjoisen kirjastot -verkostoitumiswebinaariin maanantaina 14.2.2022 klo 12.00-15.00.

 

Webinaarissa pureudumme yhdessä kehittämisen ja verkostoitumisen merkitykseen kirjastojen johtamisessa ja kehittämisessä. Teemaa lähestytään Pauli Aalto-Setälän asiantuntijapuheenvuoron ja Emilia Osmalan ohjaaman vertaiskeskustelun kautta.

 

Pauli Aalto-Setälä on kokenut mediavaikuttaja, viestinnän ammattilainen, moninkertaisesti palkittu juontaja ja toimittaja, työelämäprofessori sekä useiden media- ja teknologiayhteisöjen johtaja. Paulin puheenvuorot ovat rohkaisevia, rehellisiä ja hyvin käytännönläheisiä jokaiselle, joka haluaa kannustaa ja menestyä yhteisössään. Hän ottaa huomioon yhteistyön mahdollisuudet ulkoisista ongelmista huolimatta ja haluaa kehittää ja tukea muita hyvin hankalalta vaikuttavissa tilanteissa.

 

Pauli kokoaa yhteen opit motivaatiosta, merkityksestä, yrityskulttuurista, luovuudesta ja tehokkuudesta sekä tiimin psykologisen turvallisuuden lisäämisestä erityisesti pandemian aikana.

 

Emilia Osmala on Osana yhteistä ratkaisua Oy:n vuorovaikutussuunnittelija. Emilia suunnittelee ja toteuttaa lämpimiä, vuorovaikutteisia ja osallistavia verkkotilaisuuksia. Hän inspiroituu uusista menetelmistä ja sovelluksista, ja huolehtii, että tilaisuudet pysyvät sujuvina ja saavutettavina.

 

Vertaiskeskusteluissa pääsette kehittämään Pohjoisen kirjastot -verkoston toimintaa.

 

Ohjelma:

  • Klo 12 Tervetuloa
  • Klo 12.00-12.10 Päivän ohjelma ja alkulämmittelyä
  • Klo 12.10-13.10 Asiantuntijapuheenvuoro, Pauli Aalto-Setälä
  • Klo 13.10-13.25 Tauko
  • Klo 13.25-14.30 Vertaiskeskustelu
  • Klo 14.30-14.45 Yhteenveto
  • Klo 14.45 Kiitos ja Pohjoisen verkosto -hankkeen päätössanat
  • Klo 15.00 Tilaisuus päättyy

Ohjelma tarkentuu myöhemmin.

 

Avaamme webinaarin klo 11.45 ja halukkailla on mahdollisuus testata mikkiä ja kameraa ennen ohjelman alkamista.

Webinaarin alkuosa ja Pauli Aalto-Setälän puheenvuoro tallennetaan ja tallenne on katsottavissa ma 28.2.2022 asti. Myös vertaiskeskustelujen materiaalit jaetaan.

 

Tapahtuma on tarkoitettu vain Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen esihenkilöille. Tapahtuman järjestää Oulun kaupunginkirjaston ja Rovaniemen kaupunginkirjaston Pohjoisen verkosto -yhteishanke.

Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua.

 

Osallistumislinkki on toimitettu suoraan esihenkilöiden sähköposteihin. Jos et ole saanut linkkiä, laita viestiä Raisalle raisa.laitala (at) ouka.fi

 

Tervetuloa mukaan!

Johtamisen webinaarisarja: Osa 1. Kirjastot kuntien hyvinvointisuunnitelmissa 

Johtamisen webinaarisarja keväällä 2022

Osa 1. Kirjastot kuntien hyvinvointisuunnitelmissa 

Keväällä 2021 alkanut johtamisen webinaarisarja saa jatkoa keväällä 2022, kun järjestämme kaksi erillistä webinaaria.

Kauden ensimmäisessä webinaarissa puhutaan siitä, miten kirjasto näkyy kuntien hyvinvointisuunnitelmissa ja miten kirjasto luo hyvinvointia kaikille. Alustajina Janne Nevala (Liminka) ja Mari Haapanen (Vihti).

10.2.2022 klo 9-11

Ilmoittautuminen: https://avi.fi/tapahtuma/-/c/947476

Webinaarista tehdään tallenne, joka säilyy kaksi viikkoa. Osallistujat saavat tallennelinkin sekä esittäjien aineiston palautekyselyn yhteydessä.

Lisätietoja:

Anu Ojaranta, kirjastotoimen ylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
anu.ojaranta(a)avi.fi
0295018302

Älä heitä lusikkaa nurkkaan, vaan pistä se joka soppaan – Osallistu yhteistyöhön

Heidi Tuikka Kajaanin kirjastosta haastoi Sarin mukaan LaNu-artikkelisarjaan. Tervetuloa Sari mukaan. Aloitetaan tuttuun tapaan itsensä esittelyllä.
Olen Sari Seitajärvi, Haapaveden ja Pyhännän kirjastonjohtaja. Olen ollut kirjastolainen koko tämän vuosituhannen, mutta edelleen innostunut tästä työstä! Erityisesti lasten- ja nuortenkirjastotyöstä lämpenen, vaikka esimiehenä kahdessa pienessä kirjastossa työhöni kuuluukin koko kirjastotyön kirjo. Työskentelen pääasiassa Haapaveden kirjastossa, Pyhännällä lähinnä pomoilen. Tosin Pyhännälläkin pääsen välillä vinkkaamaan ja järkkäämään kirjailijavierailuja. Haapavedellä on nykyisin lasten- ja nuortenkirjastotyön päävastuu kirjastonhoitaja Susanna Harlella ja Pyhännällä kirjastovirkailijat Merja Kesti ja Teija Uusitalo tekevät suvereenisti huippua työtä. Oikeasti alkaa vihdoin toteutua haaveeni, että näissä kirjastoissa painopiste on lasten- ja nuortenkirjastotyössä.

Sinut Sari tunnetaan siitä, että olet innokkaasti mukana monessa. Mieleen tulevat ainakin Erten LaNu-neuvosto, e-aineistojen valtakunnallinen valintakampanja ja Kirjastoseuran nuortenkirjastotyöryhmä. Tästä herääkin kysymys, saatko erilaisista työryhmistä innostusta ja ideoita Haapaveden kirjastossa työskentelyyn, kuten paikallisten lasten ja nuorten kanssa toimimiseen? Mikä on parasta mitä erilaiset työryhmät antavat sinulle?
Kieltämättä olen tällä hetkellä aika monessa mukana. Tämä nykyinen aktiivisuus on kyllä silkkaa sattumaa ja omituista sikäli, että olen koko kirjastourani tehnyt lasten- ja nuortenkirjastotyötä ihan jo loogisena jatkumona edeltävälle elämälleni. Minusta lasten- ja nuortenkirjastotyö on kirjaston tärkein osa-alue, sillä mihin maailma joutuu ilman lukutaitoisia kansalaisia. Nykyisin teen konkreettista lasten- ja nuortenkirjastotyötä vähemmän kuin koskaan ennen, koska nyt meillä on siihen vihdoin myös toinen tekijä eli Susanna, joka on ihan loistava!

Parasta tällaisessa aktivismissa on verkostoituminen. On tosi hienoa kuulla kokemuksia eri puolilta Suomea. Toisaalta on lohdullista, että ongelmien määrä on jokseenkin vakio joka paikassa. Toisaalta on myös inspiroivaa kokea se ideoiden määrä, mikä tämän maan lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevissä ihmisissä itää. Sitä on aivan upeaa seurata.  On sitä paitsi huomattavasti helpompaa lähestyä kirjastoa, josta tuntee ihmisen eikä pelkästään kirjaston yhteystiedoista löytyvää nimeä ilman kasvoja. Ja kyllä, on myös kiva päästä vaikuttamaan asioihin!

Olet mukana Erten LaNu-neuvostossa. Millaista siellä on ollut työskennellä? Entäpä e-aineistojen valintakampanjassa?
Erten LaNu -neuvostossa on todella mielenkiintoista ja innostavaa olla mukana. Olen todella ylpeä tästä luottamustehtävästä. Kiitos tästä luottamuksesta! Joskus on ihan oikeasti hämmentynyt olo siitä, miten tärkeitä asioita asioita käsitellään. Näistä esimerkinä kirjaston ja perusopetuksen yhteistyösuositukset. Tällaisiinkin suosituksiin on saanut olla mukana vaikuttamassa! Työskentely LaNu-neuvostossa ei todellakaan ole ryppyotsaista ja jäykkää, vaan Teams-olosuhteista huolimatta nauru raikaa ja puhetta syntyy. Ai että olisi mahtavaa kokoustaa livenä!

Valtakunnallisten lasten- ja nuorten e-aineistojen valitsijoihin pääseminen oli kyllä minun urani huippu! Aivan mahtavaa! Olen siis ollut Tampereen kaupunginkirjaston Tuija Mäen kanssa päättämässä suomenkielisten nuortenaineistojen osuutta. Se kuulostaa hirveän vaikuttavalta, mutta pitää ottaa huomioon, että valikoima ei ole kaikenkattava. Käytännössä pystymme valitsemaan tarjolla olevasta lähes kaiken hyvän. Suurin mietintä lienee aina siinä, että 30 vai 50 lisenssiä. Tai sitten me vaan ollaan Tuijan kanssa niin yksimielisiä valittavista. 😄

Mitä hyötyä yksittäiselle kirjastolle on siitä, että työtä tehdään alueellisesti, valtakunnallisesti ja erilaisissa työryhmissä?
En ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt, miksi yksin tekeminen olisi parempi vaihtoehto kuin yhteistyö. Olin nimittäin ensimmäiset työvuoteni todella yksin, uutena kirjastolaisena ja kimppojen ulkopuolella. En todellakaan toivo kenellekään sellaista tilannetta. Ideoiden kierrättäminen on järkevää! Yhdessä on useammat kädet tehdä ja ideat lentävät paremmin joukossa kuin yksinään. Yleensä hyvä idea tarvitsee monta päätä kehittyäkseen ja kasvakseen. Ja mitä laajempi yhteistyö, sitä vähemmän tulee päällekkäistä työtä. Verkostoitumisen takia suosittelisin osallistumista kaikkiin mahdollisiin yhteistyöjuttuihin, työryhmiin yms. Mitä pienempi kirjasto, sitä tärkeämpää on, että hakee omien seinien ulkopuolelta vertaisia.

Mennään sitten kirjavinkkeihin. Mikä oli ensimmäinen ja helpoin valinta aineistoiksi valtakunnallisiin e-aineistoihin? Entäpä sinun oma suosikkisi valittujen joukosta?
Ai yksi! Ihan ensimmäisenä taisin hihkua Kirjojen tyttärestä, kun olin juuri sen lukenut ja seuraavalla kerralla Kolmannesta sisaresta e-kirjana. Nämä kirjat kannattaa lukea!

 

Olet myös intohimoinen vinkkari. Kirjastoseuran nuortenkirjastotyöryhmä julkaisi äskettäin Suositukset kirjavinkkauksen järjestämiseksi yleisissä kirjastoissa. Millaisia vaikutuksia toivot Suomen kirjastoille suosituksilla olevan?
Ensisijainen toive on tietysti, että jokaisessa Suomen kunnassa lapsille ja nuorille vinkattaisiin! Mielellään paljon, mutta edes kirjavinkkaussuositusten vähimmäissuosituksen mukaisesti. Ja koska vinkkauksessa saa paitsi hyviä luku-/katsomis-/kuuntelemisvinkkejä, hyvä vinkkaustapahtuma on myös sinänsä tapahtuma, joka kannattaa kokea. Tietysti toivon sen johtavan lukemisen lisääntymiseen. Siihen, että yhä uudet lapset ja nuoret löytäisivät tarinoiden lumon ja juuri sellaista lukemista, joka sopii juuri hänelle.

Kirjastoseuran nuortenkirjastotyöryhmän kirjavinkkaus suositukset. Kannattaa tutustua!

Heidi Tuikka Kajaanista esitti Sarille kysymyksen: minkälaisia muutoksia korona-aika on tuonut LaNu-työhön?
Lähinnä hiljensi. Viime keväänä päästiin luokkiin ja osa opettajista oli heti aktiivisia pyytämään vierailuja. Lisäksi me uhkarohkeasti pidettiin Harrastustoiminnan Suomen mallin -kokeiluun kuuluvaa iltapäiväkerhoa yhdellä koululla rajatulla osallistujamäärällä. Tänä syksynäkin yritettiin, mutta nyt ei saatu kerhoa kokoon. Muutimme kerhon ikäryhmää niin, että siitä olisi saatu oikeasti kirjallinen kerho. Viime keväänä ajauduimme lähinnä askartelemaan, eikä se ei oikein luonnistu minunlaiseltani askartelupeukalo-keskellä-kämmentä-ja-askarteluideat-hukassa -ihmiseltä.

Me emme missään vaiheessa tehneet itse virtuaalisia tapahtumia, vaan jaoimme linkkejä muiden tekemiin juttuihin. Järjestimme myös Haapajärven hallinnoimasta hankkeesta kirjailijavierailuja kouluille. Ainoana muutoksena löi läpi kirjapassipalvelu luokkiin. Se ei ole meillä mikään uusi palvelu kouluille, mutta ennen koronaa sitä käytettiin aika vähän. Nyt me kokoamme kasseja lähes päivittäin: lukukasseja, aihekasseja, tietokirjakasseja…

Lopetetaan artikkeli myöskin tuttuun tapaan haastamalle seuraava artikkelin kirjoittaja mukaan. Kenet Sari haluat haastaa mukaan LaNu-artikkelisarjaan? Entä mitä haluat kysyä häneltä?
Voisin haastaa Merijärven Tuula Alinin ja kysyä, miten 1,5 henkilön kirjastossa ehditään paneutua lasten- ja nuortenkirjastotyöhön niin hyvin! Tuula on ollut pitkään Merijärvellä, joten se klassinen kysymys: mikä on muuttunut lasten- ja nuortenkirjastotyössä hänen työvuosiensa aikana?Ja kolmantena kysymyksenä, että mikä on tärkeää hyvässä lastenkirjallisuudessa?

Terveisin,
Sari

Johtajien webinaarisarja, syksy 2021: osa 4 – Kirjastovaikuttaminen kunnassa: kokemuksia vaikuttamisesta ja eväitä tulevaan

Johtajawebinaarit syksyllä 2021

Osa 4. Kirjastovaikuttaminen kunnassa: kokemuksia vaikuttamisesta ja eväitä tulevaan

Keväällä 2021 alkanut johtamisen webinaarisarja saa jatkoa syksyllä 2021, kun kuulemme erilaisista johtamisen ratkaisuista ja vaikuttamisesta pienemmissä kunnissa.

Vaikuttajaviestintä on kirjastoille merkittävä asia ja siitä ei voi puhua liikaa. Miten kirjaston asiaa voi kunnassa viedä eteenpäin, miten nostaa esille vaikuttavuutta ja millaisella viestinnällä saadaan parhaimmat tulokset? Kauden viimeisessä webinaarissa alustajina Anni Tormas (Eura) ja Joni Rahja (Kalajoki).

Webinaarista tehdään tallenne, joka säilyy kaksi viikkoa. Jotta saisit linkin tallenteeseen, pitää ilmoittautumisen yhteydessä valita vaihtoehto ‘en, mutta haluan tallenteen katsottavaksi’.

Ilmoittaudu.

Lisätietoja:

Anu Ojaranta, kirjastotoimen ylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
anu.ojaranta(a)avi.fi
0295018302

Johtajien webinaarisarja, syksy 2021: osa 3 – Useamman kirjaston pyörittäminen, kaksi erilaista tapausta

Johtajawebinaarit syksyllä 2021

Osa 3. Useamman kirjaston pyörittäminen: kaksi erilaista tapausta

Keväällä 2021 toteutettu johtamisen webinaarisarja osoittautui erittäin suosituksi. Sarja saa jatkoa syksyllä 2021, kun kuulemme erilaisista johtamisen ratkaisuista ja vaikuttamisesta pienemmissä kunnissa.

Kahden paikkakunnan kirjastonjohtajuuden jakaminen on ollut esillä jo kauan ja erilaisia ratkaisuja on tehty eri puolilla Suomea. Tänään kuulemme kahdesta erilaisesta ratkaisusta. Satu Kinnari (Kannus/Toholampi) ja Siina Vieri (Pori/Nakkila) alustavat keskustelua syyskauden kolmannessa johtajawebinaarissa!

Webinaarista tehdään tallenne, joka säilyy kaksi viikkoa. Jotta saisit linkin tallenteeseen, pitää ilmoittautumisen yhteydessä valita vaihtoehto ‘en, mutta haluan tilauudesta tallenteen’.

Ilmoittautuminen.

Lisätietoja:

Anu Ojaranta, kirjastotoimen ylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
anu.ojaranta(a)avi.fi
0295 018302

Johtajien webinaarisarja, syksy 2021: osa 2 – Johtajan juuret kirjaston ulkopuolella: mahdollisuudet ja haasteet?

Johtajawebinaarit syksyllä 2021

Osa 2. Johtajan juuret kirjaston ulkopuolella: mahdollisuudet ja haasteet?

Keväällä 2021 alkanut johtamisen webinaarisarja saa jatkoa syksyllä 2021, kun kuulemme erilaisista johtamisen ratkaisuista ja vaikuttamisesta pienemmissä kunnissa.

2017 kirjastolain myötä tuli mahdolliseksi palkata kirjastolle johtaja ilman kirjastoalan pätevyysvaatimusta. Millaista on tulla johtajaksi kirjastokentän ulkopuolelta? Mitä mahdollisuuksia se on tuonut ja mitä haasteita on ilmennyt? Antti Iivari Isokyröstä sekä Jari Hautamäki Mäntyharjulta alustavat aihetta tässä kauden toisessa johtajawebinaarissa.

Webinaarista tehdään tallenne, joka säilyy kaksi viikkoa. Jotta saisit linkin tallenteeseen, pitää ilmoittautumisen yhteydessä valita vaihtoehto ‘en, mutta haluan tallenteen katsottavaksi’.

Ilmoittautuminen.

Lisätietoja:

Anu Ojaranta, kirjastotoimen ylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
anu.ojaranta(a)avi.fi
0295 018302

Johtajien webinaarisarja, syksy 2021: osa 1 – Laajentunut johtajuus, mahdollisuudet ja haasteet?

Johtajawebinaarit syksyllä 2021

Osa 1. Laajentunut johtajuus, mahdollisuudet ja haasteet?

Keväällä 2021 toteutettu johtamisen webinaarisarja osoittautui erittäin suosituksi. Sarja saa jatkoa syksyllä 2021, kun kuulemme erilaisista johtamisen ratkaisuista ja vaikuttamisesta pienemmissä kunnissa.

Millaista on kirjaston ohella johtaa kansalaisopistoa tai kunnan kulttuurialaa? Pienen kunnan voimavarana on sisäisten ja ulkoisten verkostojen antamat mahdollisuudet, näin myös tässä tapauksessa. Mutta haasteitakin löytyy. Syyskauden ensimmäistä johtajawebinaaria alustavat Maarit Järveläinen (Forssa) ja Liisa Mäenpää (Tohmajärvi).

Webinaarista tehdään tallenne, joka säilyy kaksi viikkoa. Jotta saisit linkin tallenteeseen, pitää ilmoittautumisen yhteydessä valita vaihtoehto ‘en, mutta haluan tilauudesta tallenteen’.

Ilmoittautuminen.

Lisätietoja:

Anu Ojaranta, kirjastotoimen ylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
anu.ojaranta(a)avi.fi
0295 018302

Pohjois-Suomen yleisten kirjastojen esimiespäivä

Tervetuloa ensimmäiseen Pohjois-Suomen yleisten kirjastojen esimiespäivään ke 1.9.2021!

Alueemme pahenevasta koronatilanteesta ja Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen lääkärien suosituksesta johtuen siirrämme Pohjois-Suomen yleisten kirjastojen esimiespäivät yksipäiväiseksi etätapahtumaksi, joka toteutuu ke 1.9.2021 klo 9-15. Tapahtumaa ei siis järjestetä Kuusamon Tropiikissa alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Muutoksien ansiosta voimme avata esimiespäivän uudelleen kaikille Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueen yleisten kirjastojen esihenkilöille.

Olet siis tervetullut mukaan, vaikka et olisi aiemmin ilmoittautunut!

 

KE 1.9.2021 OHJELMA (muutokset mahdollisia)

  • Klo 9.00-9.10 Tervetuloa ja päivän ohjelma: Heidi Karhu, alueellinen kirjastopalvelupäällikkö, Oulun kaupunginkirjasto ja Leena Kinnunen, erikoiskirjastonhoitaja, Rovaniemen kaupunginkirjasto
  • Klo 9.10-9.25 Katsaus Pohjoisen kirjastoihin: Nina Sipola, kirjastonjohtaja, Rovaniemen kaupunginkirjasto ja Jouni Pääkkölä, kirjastopalvelujohtaja, Oulun kaupunginkirjasto
  • Klo 9.25-10.30 Pohjoisen eKirjaston kuulumiset: Raisa Laitala, projektikoordinaattori, Pohjoisen eKirjasto -hanke
  • Klo 10.30-10.40 Tauko
  • Klo 10.40-11.00 Umeå City Library – for now and for the future: Helena Karlström, Unit Manager, Umeå City Library
  • Klo 11.00-11.20 Trends and challenges in Norwegian libraries – seen from Stormen Library: Trud Berg, Director, Stormen library
  • Klo 11.20-11.30 Tauko
  • Klo 11.30-12.00 Kuntatyönantajien työn murros -raportointi: Niilo Hakonen, Johtava työelämän kehittämisen asiantuntija, Kuntatyönantajat
  • Klo 12-13 Lounas
  • Klo 13-13.25 Yleisten kirjastojen suunta -asiakirja 2021-2025: Nina Sipola, kirjastonjohtaja, Rovaniemen kaupunginkirjasto ja Jouni Pääkkölä, kirjastopalvelujohtaja, Oulun kaupunginkirjasto
  • Klo 13.25-13.35 Tauko
  • Klo 13.35-14 Miten tehdään kirjastoista kansanvallan foorumeita? Keinoja kirjastoille demokratian edistämiseen: Nelli Auriola, Projektikoordinaattori, Sitra
  • Klo 14-14.25 Kirjastoista kansanvallan foorumeita – hanketoteutusten esittely: Jouni Pääkkölä, kirjastopalvelujohtaja, Oulun kaupunginkirjasto ja Mikko Kallionsivu, kirjastotoimenjohtaja, Inarin kunnankirjasto
  • Klo 14.25-14.45 Aluehallinto avustaa, arvioi, kouluttaa: Satu Ihanamäki, Lapin Aluehallintovirasto ja Merja Kummala-Mustonen, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto
  • Klo 14.45 Tapahtuma päättyy
  • Tapahtuma on Oulun kaupunginkirjaston, Rovaniemen kaupunginkirjaston, Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston, Lapin Aluehallintoviraston ja Pohjoisen verkosto -hankkeen yhdessä järjestämä. Tapahtuma on tarkoitettu Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen esihenkilöille. Tapahtuman kutsu on lähetetty esihenkilöille.
  • Lisätietoja: Raisa Laitala, raisa.laitala(at)ouka.fi

Pohjoisen kirjastot -verkostoitumiswebinaari

 

Pohjoisen kirjastot -verkostoitumiswebinaari

Ti 11.5.2021 klo 12.00-15.30

 

Pohjoisen verkoston toisessa esimieswebinaarissa tutustumme erilaisiin kirjastojen välisen yhteisen toiminnan ja kehittämisen muotoihin kolmen Case-esimerkin kautta. Kartoitamme Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen kehittämistarpeita ja ideoimme, miten voimme kehittää Pohjoisen kirjastoja yhdessä. Webinaari on tarkoitettu Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen esihenkilöille ja muissa työnjohdollisissa tehtävissä toimiville. Webinaaria ei tallenneta. Ilmoittautuminen on avoinna 12.-30.4.2021 ja ilmoittautumislinkki toimitetaan myöhemmin sähköpostitse.

 

Ohjelma:

Klo 12.00 Tervetuloa ja orientoituminen päivän aiheeseen

Klo 12.20 Case 1: Yhteispohjoismainen kirjastoauto – Yhteistyötä yli rajojen vuodesta 1979, Marja Alatalo, Muonion kirjasto

Klo 12.50 Case 2: Palvelulupaukset käytäntöön – Itä-Suomen kirjastojen kehittämisverkoston yhteistyötä, Pia Kontio, Mikkelin seutukirjasto

Klo 13.20 Case 3: Kahden maakunnan kokoelmayhteistyö – Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjasto, Ritva Nikola, Oulun kaupunginkirjasto

Klo 13.50 Kehittämisideointia pienryhmissä

Klo 14.50 Pienryhmäosion purku

Klo 15.30 Webinaari päättyy

 

Lisätietoja: Raisa Laitala, Projektikoordinaattori, Pohjoisen verkosto: Pohjois-Suomen kirjastojen esimiesten tiedon ja taidon lisääminen -hanke, raisa.laitala(at)ouka.fi

Webinaari on Pohjoisen verkosto: Pohjois-Suomen kirjastojen esimiesten tiedon ja taidon lisääminen -hankkeen järjestämä.

Kirjasto kuntatoiminnan kartalle – Kirjaston toiminnasta viestiminen kuntapäättäjille -webinaari

Kirjasto kuntatoiminnan kartalle – Kirjaston toiminnasta viestiminen kuntapäättäjille -webinaari

Ti 23.2.2021, klo 8.30-12.00

Miten sanoittaa kirjastoon panostamisen tärkeyttä? Miten avata kirjastotyön moninaisuutta? Miten nostaa kirjaston merkitystä päättäjien mielissä ja käytännön toimissa? Näihin saat vinkkejä Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarnolta ja viestintäpäällikkö, päätoimittaja Ville Vaarneelta, KULTA ry:n Pääsihteeri Rosa Meriläiseltä ja muilta Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisissä kirjastoissa esimiesasemassa toimivilta. Koulutus järjestetään vain etänä Teamsin kautta, se tallennetaan ja tallenne on katsottavissa ti 9.3. asti. Koulutus on tarkoitettu Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen esimies- tai muissa työnjohdollisissa asemassa toimiville.

Ohjelma:

      • Klo 8.30-9.00 Tervetuloa ja päivän aiheeseen orientoituminen
      • Klo 9.00-9.45 Minulle tärkeintä kirjastossa – vinkkejä kuntavaikuttamiseen, Rauha Maarno, toiminnanjohtaja, Suomen kirjastoseura ja Ville Vaarne, viestintäpäällikkö, päätoimittaja, Suomen Kirjastoseura
      • Klo 9.45-10.00 Kahvitauko
      • Klo 10.00-10.20 Vertaispuheenvuoro, Ari Koistinen, kirjastotoimenjohtaja, Kajaanin kaupunginkirjasto ja Jouni Pääkkölä, kirjastopalvelujohtaja, Oulun kaupunginkirjasto
      • Klo 10.20-11.00 Vertaisvinkkejä ja verkostoitumista
      • Klo 11.05-11.50 Kuka puhuu kirjastojen puolesta, ellet sinä?, Rosa Meriläinen, pääsihteeri, Kulta ry
      • Klo 12.00 Koulutus päättyy

Ilmoittaudu koulutukseen tästä linkistä to 18.2. klo 16.00 mennessä.

Lisätietoja: Raisa Laitala, Projektikoordinaattori, Pohjoisen verkosto: Pohjois-Suomen kirjastojen esimiesten tiedon ja taidon lisääminen -hanke, +358 44 703 7360, raisa.laitala(at)ouka.fi

Kustannukset: Webinaari on osallistujille maksuton

Kirjasto kuntatoiminnan kartalle – Kirjaston toiminnasta viestiminen kuntapäättäjille -webinaari on Pohjoisen verkosto: Pohjois-Suomen kirjastojen esimiesten tiedon ja taidon lisääminen -hankkeen järjestämä koulutus.