Päivi Hongisto Utajärven kirjastosta haastoi Mervin mukaan LaNu-artikkelisarjaan. Tervetuloa Mervi mukaan. Aloitetaan tuttuun tapaan itsensä esittelyllä.
Kiitos Päivi haasteesta! Olipa kiva lukea artikkelisi! Olen Mervi Sauer Kuhmon kaupunginkirjaston LaNu -kirjastovirkailija. Sattumako lienee johdattanut minut vuonna 2013 kesällä kirjastoon vuorotteluvapaan sijaiseksi. Sen sijaisuuden myötä jonkinmoiset suomut putosivat silmistäni ja mieleeni kirkastui selvääkin selvempänä, mitä haluaisin tulevan ja jäljellä olevan työikäni tehdä; Olla lasten kirjastotäti! Onnekkaasti pääsin koulutukseen ja vielä onnekkaammin opiskelun jälkeen sain työpaikan täältä omalta paikkakunnalta, Kuhmosta. Nyt olen ollut vakituisesti tässä työssä jo yli viisi vuotta. Olen lopultakin todellisessa unelma-ammatissani, vaikken sitä kohti aiemmin hoksannutkaan pyrkiä.
Millaisia LaNu-tapahtumia teillä Kuhmon kirjastossa järjestetään?
Kirjastossa järjestetään koululaisten kirjastonkäytönopetusten ja kirjavinkkausten lisäksi talvikautena säännöllisesti Kaverikoira-satutuokioita. Kesäaikaan heinäkuussa Kuhmossa pyrähtää käyntiin Hilpeä heinäkuu -lastentapahtumasarja, jossa eri toimijat järjestävät lapsille tapahtumia joka päivä koko heinäkuun ajan. Tässä kirjasto on myös mukana satu- ja lorutuokioin, joskus on näytetty taaperokinoa ja leikitty laululeikkejäkin. Kerran olin myös pitämässä päivän lorumaratonia kirjastoautossa, joka oli parkkeerattu esiteltäväksi poliisiauton ja paloauton rinnalle. Se oli hauska päivä! Päiväkotiyhteistyö on myös vilkasta ja tämä ”kirjaston satutäti” vierailee päiväkodeissa muutaman kerran vuodessa ja perhepäivähoidossa oleville järjestetään omat kirjasto/satutuokio -vierailunsa.
Silloin, kun haluamme järjestää jonkin isomman tapahtuman, haemme hankerahaa, ja hienosti olemme sitä saaneetkin. Hanke mahdollistaa suuremman työpanostuksen, materiaalihankinnat ja markkinoinnin. Viimeisimmät tällaiset lastenosaston hankkeet olivat ”Elämyksiä lukemalla” ja ”Tarinajunan kyytiin”, joissa molemmissa perimmäisenä tarkoituksena oli saada lapsia ja lasten vanhempia lukemisen ja kirjojen pariin. Näiden yhteistyökumppaneina olivat varhaiskasvatus ja alakoulut.
”Elämyksiä lukemalla” tavoitti silloiset eskarit, 1-2 -luokat ja taisipa päiväkodeistakin olla vierailijoita. ”Tarinajunan kyytiin” taas oli suunnattu 3-6 vuotiaille ja lapset muodostivat kirjaston lastenosastolle kirjajunan, jossa jokainen lapsi oli yksi tarinavaunu. Juna puksutteli ja vislaili ympäri lastenosastoa ja etsi jokaiselle tarinavaunulle oikean pysäkin. Näin lapset oppivat löytämään kirjastosta haluamansalaisia kirjoja. Käynnin yhteydessä jaettiin lukupasseja ja kun yhdessä vanhempien ja/tai isovanhempien kanssa oli passin luku-urakka suoritettu, oli seuraavalla kirjastokäynnillä odottamassa mainio Mauri Kunnaksen Koiramäki -kirja palkintona hienosta osallistumisesta!
Koska vastaan LaNu-työstä kirjastossamme, teen myös lastenosaston kirjanäyttelyt ja niihin kaikki somistukset. Meillä on myös lastenosastosta erillinen Satusoppi -tila, jonka sisustan vähintään neljä kertaa vuodessa vaihtuvien teemojen mukaan. Siellä on ollut vuodenaikoja, merirosvoja, keijuja, musiikkia ja soittimia, viidakko ja ties mitä! Kesällä sekä lastenosaston näyttelyssä että Satusopessa mönkivät ”Ötökät ja öttiäiset” aiheeseen liittyvine kirjoineen.
Mennään Päivin kysymykseen. Päivi tiedusteli, mikä on ollut mieleenpainuvin asia, jonka olet saanut kokea LaNu-työn puitteissa ja mikä puolestaan opettavaisin kokemus?
Kaikista mieleenpainuvin kokemus on tähän mennessä ollut ehdottomasti tuo ”Elämyksiä lukemalla” projekti, jossa olin hanketyöntekijänä mukana. Se oli suuritöinen ja vaativa ponnistus koko kirjastolta, mutta ainakin minä nautin joka sekunnista! Lapsille järjestettiin kirjastoon elämyskierros, jossa he saivat kuulla kolmessa eri tavoin sisustetussa ”pisteessä” pienen tarinan. Jokainen tarinapiste antoi elämyksen, sillä sisustus ja koristelu tukivat luettua tarinaa, ja tarinan kerrontaa oli harjoiteltu sujuvaksi ja eläväksi ja tarinan kertojilla oli päällään rooliasut. Lisäksi järjestettiin musiikkielämys joka kierrokselle ja olipa aikuisillekin oma luentonsa aiheesta. Lapset olivat niin hienosti ja haltioituneesti mukana, joten siitä jäi oikein hyvä mieli myös järjestäjille ja tekijöille.
Opettavaisimpia kokemuksia lienevät toistuvasti kirjastonkäytönopetukset, joissa joihinkin olen etukäteen pyytänyt oppilaita laatimaan minulle kysymyksiä kirjastosta. Joka kerta joku keksii kysyä sellaista, jota joudun oikein todella pohtimaan ennen vastaamista ja lisäksi opin joka kerta olemaan yllättymättä mistään. On niin hauskaa tehdä lasten kanssa työtä, kun palaute loistaa välittömästi yleisön kasvoilla.
Puhutaan hetki lasten kirjojen kuvituksesta? Varsinkin tietokirjoissa ja kuvakirjoissa kuvituksella on suuri merkitys. Onko sinulla jotakin lempikuvittajaa?
Satukirjoissa lempikuvittajiani ovat niin kauniita tunnelmakuvia luoneet Rudolf Koivu ja Maija Karma. Kuvakirjojen kuvittajista olen ihastunut erityisesti Katri Kirkkopellon tyyliin. Ensimmäinen Molli -kirja, jonka kautta tutustuin Kirkkopellon tuotantoon, sai kyyneleet silmiini kauneudellaan, eikä muuhun tuotantoon tutustuminen ja uusimpien Molli -kirjojenkaan kuvitus ole muuttanut käsitystäni. Ihailen hänen värien käyttöään ja herkkyyttä kuvata tunnetiloja ilmeissä.
Mikä on paras palaute, jota olet saanut LaNu-asiakkailta tai ryhmiltä?
Se, kun kerran kuulin lapsen kertovan innokkaana äidilleen, että ”tuo kirjastotäti neuvoi minulle tällaisen kirjasarjan. Saanhan äiti lainata nämä kaikki? Tämä on varmasti ihana!” Jälkeenpäin äiti tuli hakemaan lisää vastaavia sarjoja, kun lapsi oli innostunut (äidin mielestä lopultakin) lukemisesta. Jokainen lukemiselle voitettu lapsi saa minut tuntemaan olevani oikeassa ammatissa.
Muistatko jonkin kirjan lapsuudestasi, joka teki sinuun suuren vaikutuksen? Oletko lukenut tämän kirjan uudelleen aikuisena? Miltä se vaikutti aikuisena luettuna?
Oli hyvin epätodellista, kun seitsenvuotiaana, jo sujuvasti lukevana sain ensimmäisen ihan oman kirjan lahjaksi äidiltäni. Vaikka kotona luettiinkin paljon, olivat kirjalahjat harvinaisia ja arvokkaita lahjoja. Kirja oli Asko Martinheimon ”Melkein seitsemän”. Silittelin sen kansia muutaman päivän aikana uskaltamatta ryhtyä sitä lukemaan, jottei sen uutuus vain haihtuisi. Lopulta en malttanut enää, vaan avasin kirjan ja aloin lukea. Luin kirjan kahdelta istumalta (piti nimittäin käydä välillä syömässä) ja olin niin suruissani, kun se loppui. En siksi, että tarina olisi ollut surullinen, vaan siksi, että nyt se kirja oli sitten luettu ja toista uutta ei enää ollut. Onneksi koulullamme kävi kirjastoauto, josta sai kantaa niin paljon lukemista, kuin koulureppuun mahtui! Olen lukenut Martinheimon kirjoja myöhemminkin ja vaikka kirkkain hohto lastenkirjoista haihtuikin samalla kun ikää karttui, on tuo ”Melkein seitsemän” jäänyt lämpimänä muistona mieleeni ja olen sitä myös omille lapsilleni hyllystäni vinkannut.
Kenet haluat haastaa mukaan LaNu-artikkelisarjaan? Entäpä mitä haluat kysyä häneltä?
Haluaisin kuulla Kainuusta LaNu -kuulumisia. Millaista LaNu -toimintaa pienessä kirjastossa tehdään ja millaisin resurssein? Haasteeseen tarttuu Pirjo Hyttinen Puolangan kirjastosta.
Terveisin,
Mervi
