Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä

Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä on Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen kampanja vuodelle 2020. Kampanjaa ovat toteuttamassa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulun kaupunki, Oulun yliopisto, Oulun kaupunginkirjasto sekä lukuisat muut alueen toimijat.

Kampanjaan kuuluu koulutuksia kasvattajille ja kirjastoammattilaisille sekä eri toimijoiden lapsille, nuorille ja aikuisille järjestämiä tapahtumia. Yhteisen markkinointimateriaalin avulla saadaan kampanjalle näkyvyyttä. Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä -kampanja ja siihen liittyvä päätapahtuma Oulussa 25.5.-26.5., ovat osa alueellista yhteistyötä ja Pohjois-Suomen avin alueen toimijat osallistuvat sen myötä Lukuliikkeen toimintaan.

Yhteisen kampanjan avulla teemme lukemista näkyväksi ja järjestämme erilaisia tapahtumia lapsille, nuorille ja aikuisille. Kirjastoissa, kouluilla, päiväkodeissa ja missä vain. Mitään rajoituksia kampanjaan osallistumiseen ja sen sisältöihin ei ole. Tarjoamme kirjastojen käyttöön yhteistä markkinointimateriaalia, jota voitte hyödyntää omien tapahtumienne markkinoinnissa.

Ake-alueen kirjastojen osallistuminen kampanjaan

Alueen kirjastot voivat järjestää tapahtumia pitkin vuotta 2020. Erityisesti pyrimme siihen, että alueemme kirjastot kampanjoisivat näkyvästi toukokuun kahden viimeisen viikon aikana eli 18.-31.5.2020.

Tarjoamme kirjastojen käyttöön yhteistä markkinointimateriaaleja sekä erilaisia, pieniä tapahtumakonsepteja. Kampanjan markkinointimateriaaleista löytyvät julistepohja, facebook-banneri ja kirjanmerkit.

Tapahtumakonseptit alueen kirjastojen ja koulujen käyttöön

Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä -kampanjan verkkosivuilta löytyy erilaisia pieniä tapahtumakonsepteja sekä aikuisten että lasten tapahtumiin kirjastoille ja myös kouluille. Valmiiden ideoiden ja sisältöjen kautta kirjastoilla on mainio mahdollisuus toteuttaa tapahtuma tai tapahtumia helposti! Kukin kirjasto voi järjestää sellaisen tapahtuman kuin itse haluaa. Tarkoitus ei  ole, että  sisällöstä kaikki toteutetaan kaikissa kirjastoissa, vaan että kukin kirjasto voi halutessaan järjestää oman kirjaston näköisen tapahtuman. Tapahtuma voi olla kertaluonteinen tai se voi jakaantua esimerkiksi tapahtumaviikoksi.

Ake-lanu työtyhmän kirjastoille laatimat tapahtumakonseptit ovat julkkiksen satutuokio, askartelua kirjan pohjalta, non-stop sadun luentapäivä, nukketeatteriesityksiä, liikunnallinen satutuokio, lukulemmikki, lukuvinkkaus ja kirjavinkkipöytä. Tarkoituksena on myös haastaa koululuokkia mukaan. Kouluille suunnatut tapahtumakonseptit ovat Oulun koulukirjasto-opettajien ideoimia. Aikuisten tapahtumaideat ovat Oulun kaupunginkirjastolta. Mikäli sinun kirjastossasi on jokin helposti monistettava idea pienten tapahtumien järjestämiseen, niin laita viestiä Oulun Ake-tiimille. Jaamme ideoita mielellämme kampanjan verkkosivuilla.

Nostetaan lukuilo näkyviin Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä kampanjan avulla. Valmiin sisällön ja markkinointimateriaalien muodossa se onkin helppoa! Kaikki materiaalit ohjeineen löytyvät kampanjan verkkosivulta. 

Lisätietoa kampanjasta Oulun ake-tiimin Elinalta tai Lauralta. Yhteystiedot.

Luetaan! – Lukuiloa liikkeellä

Valmiit tapahtumakonseptit

Luetaan! -kampanssa on tehty valmiita tapahtumakonsepteja päiväkodeille, kouluille ja kirjastoille. Tutustu tarkemmin Valmiit tapahtumakonseptit -sivulla

Markkinointimateriaalit

Kampanjan graafisen materiaalin kuvituksen on tehnyt Anna Sofia VuorinenMateriaaleja on tulostettavaksi sekä verkossa käytettäväksi. Mikäli haluat painattaa julisteita ja kirjanmerkkejä, löydät painokelpoiset tiedostot alimmaisina.

Julistepohjassa on tilaa oman organisaatiosi tapahtuman tiedoille. Voit myös lisätä logoja mukaan tarpeen mukaan. Käytä tapahtuman tietojen kirjoittamiseen sinistä fonttia. Esim. värikoodi RGB: R0 G85 B159. Alla myös esimerkki julisteen teksteistä.

Lisätietoa markkinointimateriaaleista ja niiden käytöstä: Elina Kauppila, elina.kauppila(at)ouka.fi.

Julistepohjat

Julistepohja 1 (A3, pdf)
Julistepohja 2 (A3, pdf, pienempi tila tapahtuman teksteille)

Julistepohja 1 kuvana (kopioi kuva, liitä se Wordiin ja lisää tekstit siellä)
Julistepohja 2 kuvana (Pienempi tila tapahtuman teksteille)

Esimerkki-juliste tapahtuman teksteillä (näin täytät julistepohjan)

Valmis mainosteksti julistepohjalla: Yleismainosteksti

Kirjavinkit

Kirjavinkkijuliste
Kirjavinkkipohja

Tulostettavat kirjanmerkit

Kirjanmerkki (A4, tulosta paksummalle paperille)
Kirjanmerkki, lapset (A4, tulosta paksummalle paperille)

Web-kuvat

Facebook-banneri, tapahtuma (koko 1920x1080px)
Facebook-kansikuva, sivu (koko 1958x745px)
Infonäyttökuva (koko 1920x1080px)
Instagram-kuva (pysty, koko 1080x1350px)
Instagram-kuva (neliö, koko 1080×1080)

Teksti ja pyöreä merkki

Luetaan! Lukuiloa liikkeellä -teksti (kuvatiedosto)
Pyöreä merkki, iso (png-kuvatiedosto, 1000px)
Pyöreä merkki, keskikoko (png-kuvatiedosto, 500px)
Pyöreä merkki, pieni (png-kuvatiedosto, 300px)

Kuvituskuvat

Lataa kuvituskuva
Lataa kuvituskuva
Lataa kuvituskuva

Painokelpoiset tiedostot kohdistusmerkein

Julistepohja 1, A3
Julistepohja 2, A3 (pienempi tila tapahtuman tiedoille)
Julistepohja 1, A2
Julistepohja 2, A2 (pienempi tila tapahtuman tiedoille)
Kirjanmerkki
Kirjanmerkki, lapset
Luetaan! Lukuiloa liikkeellä -teksti, CMYK (pdf)