Lokakuun alussa järjestetty Kirjastossa tavataan –päivä keräsi jälleen melkein satapäisen joukon kirjastoalan ammattilaisia Ouluun. Uralleni ei ole vielä mahtunut montaa reissua, joten KiTa-vierailu iski hyvään saumaan. Normaalisti herääminen kello kuudelta olisi vastenmielinen koettelemus, mutta tieto rennosta koulutuspäivästä sai minut pomppaamaan ylös sängystä kuin ohjus. Hovikuski kurvasi kotiovelle puolta tuntia myöhemmin. Matka Kajaanista alkoi siis hyvissä ajoin ennen auringonnousua.
KiTa-päivän teemaksi oli valittu tällä kertaa sanataide. Arvostan hyviä (tai tahattoman hauskoja) sanoituksia siinä missä kuka tahansa, mutta en voi väittää olevani mikään sanataiteilija. Jätän sanan säilällä sohimisen tai runonlausunnan mielihyvin muiden murheeksi. Päätin silti pitää mieleni avoimena ja antaa ammattilaisten opastaa.
Perillä Oulussa meitä odotti lämmin vastaanotto kahvin ja voileipien muodossa. Kofeiinipärinän voimalla oli hyvä ryhtyä perehtymään päivän antiin. Pääkirjastolle oli pystytetty lukuisia pikatreffipisteitä, joissa sai käydä utelemassa lähiseutujen kirjastojen kuulumisia. Olin heti ensimmäisenä testaamassa virtuaalitodellisuuskierrosta Oulun kaupunginkirjaston halki. Myös musavinkkaukseen ja aikuisten kirjavinkkipiiriin tuli oivallisia neuvoja. Merijärven ja Pyhäjoen kirjastojen nukketeatterihanke jäi mieleen persoonallisena kuriositeettina. Tunnin aikana ei millään ehtinyt perehtyä kaikkiin pisteisiin, joten pieni nälkä jäi.
Treffailun päätteeksi siirryttiin luennolle. Se käsitteli sanataiteen ja kirjastotyön yhteensovittamista. Oulussa on pitkät perinteet runojen, lorujen ja leikkien tarjoamisesta kaikenikäisille muksuille, jopa sylivauvoille. Erityisen hauskana yksityiskohtana mieleeni painui yksivuotiaista käytetty termi ”seniorivauvat”. Mielikuva huvittaa minua vieläkin. Luennolla esiteltiin joitakin hyviksi todettuja lasten runokirjoja sekä runoihin keksittyjä pikku koreografioita ja leikkejä. Nykyään hyviä runokirjoja on runsaasti, ja niiden kuvitus näyttäisi olevan jotain aivan muuta kuin meikäläisen ankeassa lamalapsuudessa. Isompien lasten sanataideharrastusta tuetaan esimerkiksi siten, että muksut laativat pikku tarinoita itse taiteilemistaan piirroksista.
Lounaan jälkeen päästiin varsinaisten sanataiderastien äärelle. Kiersimme isoissa porukoissa tehtävärastilta toiselle ja ihmettelimme niiden antia. ”Ideasta tarinalliseksi lukuvinkkaukseksi” oli todella intensiivinen rasti. Siinä tarjoiltiin ideoita perinteisen kirjavinkkauksen maustamiseen. Vinkkaaja voi vaikkapa pukeutua kirjan roolihahmoksi, tai laatia vinkkauksesta eräänlaisen aarteenmetsästyspelin. Tällaisten asioiden suunnittelu ja järjestäminen vaatii paljon panostusta, mutta kersat menevät niistä aivan banaaneiksi. Vauvoille lorutteluun keskittynyt rasti sai minut muistamaan, miksi lisääntymisellä ei ole niin kiire. Toisaalta lorutuokioille on kysyntää, ja kirjasto on sellaisten järjestämiseen oiva paikka. Minulle kokonaan uusi tuttavuus oli satuhieronta. Satuhieronnassa lapset kuuntelevat satua, rentoutuvat ja hierovat toisiaan samalla kun tarina etenee. Innovatiivista!
Päivän viimeinen ohjelmanumero oli räppäri Sanan keikka, jonka lomassa artisti avautui biisien sanoittamisen haasteista ja vastaili kysymyksiin. Pitkästä koulutuspäivästä huolimatta porukka jaksoi olla hyvin mukana. Yleisösurffausta ei sentään nähty, mutta Sana sai osakseen raikuvia aplodeja sekä paljon kysymyksiä. Hyväntuulinen artisti vastaili uteluihin suorasukaiseen ja leikkisään sävyyn. Tunnustan, että yksi esitetyistä biiseistä löysi tiensä omalle Spotify-soittolistalleni jo kirjaston parkkipaikalle kävellessä.
KiTa:sta jäi oikein mukavat fiilikset. Sanataide on laaja termi, ja tämä näkyi myös päivän tarjonnan monipuolisuudessa. Sanataidekasvatus on erityisen tärkeää lastenkirjastotyössä, mutta joitakin ideoita löytyi myös aikuisten pään menoksi. Oli ylipäätään ilo vaihtaa kuulumisia vähän kauempana vaikuttavien kollegoiden kanssa. Seuraavaa kertaa odotellessa!
Tuomas Kumpula
Kirjastovirkailija
Kajaanin kaupunginkirjasto
