Digihanke on nyt loppusuoralla. Koronan aiheuttama sulku ja etätöihin siirtyminen vaikutti hankkeen toimintaan merkittävällä tavalla. Jouduimme perumaan isot koulutustapahtumat kevään ja syksyn osalta ja siirtymään etätyöskentelyyn. Hankkeen informaatikko Timo Kuru on käynyt muutamaa kuntaa lukuun ottamatta nyt kaikissa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnissa kaksi kertaa.
Kunnissa järjestyissä koulutuksissa olemme eri puolilla aluetta opiskelleet hyvin monenlaisia asioita. Olemme käyneet perusasioita digiopastuksesta, vaikeita asiakaskohtaamisia ja mitä moninaisempia ongelmia lävitse. Sosiaalisen median käyttö oli vuonna 2020 kartalla kirjastojen sulun vuoksi, jonka johdosta some-suunnitelmia mietittiin uusiksi monissa kirjastoissa ja aika näyttää onnistuvatko kirjastot tavoittamaan asiakkaat somessa.
Etätyöhön ja uusiin toimintatapoihin oli opetteleminen, mutta saimme Ake työntekijöiden kanssa nopeasti kasattua suunnitelman siitä miten digihanke jatkaa toimintaansa sulun yli keväällä. Tästä suunnittelusta syntyivät muun muassa digihankkeen webinaarit, jotka olivat erittäin suosittuja.
Ensimmäisten kahden webinaarin osallistujamäärä yllätti meidät kaikki ja jouduin siirtymään kirjastolle pitämään webinaareja parempien yhteyksien takia. Webinaareihin osallistui parhaimmillaan jopa sata ihmistä, joka on melkein kolmasosa alueen henkilöstöstä. Tajusimme myös aloittaa webinaarien tallentamisen ja tallenteet löytyvätkin ainakin toistaiseksi Kirjasto AKE Oulu -Teamsin digihanke-kanavalta. Valitettavasti emme pystyneet tarjoamaan kaikille kaikkea, varsinkin webinaarien ja koulutusten pohjaoletuksena oli matala lähtötaso, joka tietysti tarkoitti että edistyneemmän eivät aina saaneet tarpeeksi irti koulutuksesta. Syksyllä 2020 oli tarkoitus järjestää korkeamman tason koulutuksia, mutta sekin jäi koronan jalkoihin. Toivottavasti näitä koulutuksia voidaan järjestää tulevina vuosina. Olkaa siis aktiivisesti yhteydessä AKE työntekijöihin ja esittäkää toivomuksia. Kaikkia koulutuksia ei voida järjestää rajallisilla resursseilla, mutta toivoa aina saa ja se on jopa suotavaa.
Käymieni keskustelujen perusteella totean, että digituen tarve tulee kasvamaan alueella tällä vuosikymmenellä. Maailman digitalisoituminen vaikuttaa väistämättömältä ja kirjastolla tulee olemaan merkittävä rooli, kun kansalaiset navigoivat myrskyssä digimerellä. Haluan vielä korostaa, että kenenkään ei tarvitse olla digitaitojen puolesta ammattilainen. Myöntäkää vain rohkeasti jos ette tiedä, sillä digituki on yhteistä tiedonhakua asiakkaan kanssa.
Digitukiverkostojen merkitys korostaa jatkuvasti kaikkialla Suomessa. On tärkeää, että kirjastot osaavat ohjata asiakkaan verkostossa eteenpäin ns. oikealle luukulle. Kirjastojen ei ole tarkoitus ottaa digitukea täysin omille hartioilleen, vaan sitä tulee tehdä yhteistyössä muiden tukipalvelujen kanssa. Asiakkaan lähettäminen digitukiverkoston toisen jäsenen luo saattaa monesta perinteisestä asiakaspalvelijasta tuntua vieraalta ajatukselta ja jopa huonolta asiakaspalvelulta. Olemme tottuneet palvelemaan asiakkaan alusta loppuun asti ja tekemään kaiken itse. Asiakkaan kannalta on kuitenkin parasta, että hän saa mahdollisimman asiantuntevaa palvelua ja kirjaston kannalta on parasta että emme joudu yksin kantamaan vastuuta kaikesta digituesta.
Lopuksi toivon, että koulutuksista on ollut teille apua ja ainakin luottamus omiin taitoihinne on kasvanut. Olen todennut käyntieni aikana, että osaamista löytyy paljon enemmän kuin luottamusta omiin kykyihin. Varsinkin asiakaspalvelusta keskustellessa on tullut selväksi miten korkeatasoista ja asiantuntevaa palvelua kirjastoistamme saa. Kiitoksia kaikille koulutuksista ja osallistumisesta etä- tai lähikoulutuksiin. Näemme vielä muutamassa kirjastossa marraskuussa ja sitten joulun alla olevissa Ari Haasion työpajoissa sekä jäljellä olevissa webinaareissa.
Timo Kuru
Informaatikko